Ulos fitness-kaapista

Viimeviikkoinen Fitties & Titties -blogi oli johdanto tälle postaukselle. Sen ei ollut tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä, mutta jos se niin teki, ehkä kannattaisi katsoa peiliin ja miettiä miksi kolahti. Fitness-seikkailu oli yllättävän suosittu ja sille toivottiin jatkoa. Tällä kertaa vakavoidun, mutta ensi viikolla lupaan että mennään taas kieli poskessa.

Mutta kokovartalokuvia ei silti tulla näkemään.

Miksi? Koska en koe tarvetta laittaa itsestäni paljasta pintaa nettiin. Tämä tuntuu olevan monille vaikea käsittää koska olen joidenkin mielestä jonkin asteinen liikunta-alan ammattilainen. Sillä miltä minun kroppani näyttää, ei ole kuitenkaan mitään merkitystä. Jokainen ymmärtäköön tämä nyt omalla tavallaan, mutta minä aion nyt tulla ulos fitness-kaapista.

En tarkoita fitneksellä sitä minkälaisena se nykyään käsitetään, eli kehoa muokkaavana ja sitä esittelevänä urheilulajina, vaan sen alkuperäisenä käsitteenä, eli terveytenä, kelpoisuutena ja fyysisenä kuntona. Mielestäni lähes kaikki liikuntaan, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät seikat ovat karanneet joidenkin ihmisten käsistä jo ajat sitten. Kaikesta mikä liittyy edellä mainittuihin asioihin, ymmärretään enää ääri-ilmiöt ja aina pitää olla jotain mieltä tai valita puoli.

Miksi? Eikö joskus voisi vain olla. Koko skene alkaa olla osittain jo aika väsynyttä. Kaikki korostavat omaa paremmuuttaan ja tuovat esille omia juttujaan. Omat vatsalihaskuvat tuodaan esille epävarman huumorin keinoin, että kylläpäs sitä ollaan niin läskejä, tai sitten luullaan että ollaan oikealla asialla, mutta todellisuudessa hukutaan omaan näppäryyteen. Ihmisillä on ihan liikaa aikaa ja internet mahdollistaa sen, että jokainen voi lukea ja opiskella terveytensä eteen juuri niin paljon kuin haluaa.

Ongelmalliseksi asian tekee se, että yleensä opiskellaan vain niitä asioita jotka tukevat omaa maailmankuvaa ja ajatusmaailmaa, ja niitäkin vain sen verran, että oma mahdollisesti virheellinen näkemys vahvistuu. Mitäs jos yrittäisi ymmärtää myös kolikon toista puolta?

Toinen nykyajan ongelma on se, että kaikki haluavat hoitaa oireita tai keksiä uusia ongelmia. Vaikka uskon tieteeseen ja edustan sitä, niin uskon myös että tiede ei sovi sellaisenaan tavallisen ihmisen arkeen. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että tiedemaailma ei useinkaan osaa soveltaa löydöksiään sinne missä tuulipuvut viihtyvät, ja media uutisoi tieteestä liian usein täysin väärin.

Tarjolla on liikaa tietoa ja valintoja. Keittokirjat, ruokavaliosuuntaukset, erilaiset laitteet ja ideologiat, ne vain sekoittavat ihmisten mieltä. Milloin parannetaan mikroverenkiertoa, milloin syödään luulientä, milloin juodaan rasvakahvia, milloin mitataan kaikki mahdolllinen mitä kropassa tapahtuu… ei ihminen tarvitse välttämättä mitään näistä. Niillä hoidetaan oireita, ei ihmistä. Kannatan kehitystä ja avointa tietoa, mutta en silloin kun se menee väärään suuntaan. Nykyajan ihmisille on annettu aivan liikaa. Ihmiskunta on tyhmä ja sen mieltä on helppo manipuloida, koska sen kapasiteetti käsitellä asioita on rajallinen.

Kaikilla on oireita ja niiden perusteella keksitään uusia ongelmia. Jokainen etsii parannusta vaivoihin joita ei välttämättä ole oikeasti olemassakaan. Meillä on vääristynyt käsitys siitä, että meidän pitäisi mitata kaikkea ja tietää mitä kropassamme tapahtuu, vaikka harvalla on oikeasti aikaa opiskella niin paljon että pystyy muodostamaan oikeasti käsityksen siitä mitä hyvinvointiin tarvitaan. Tämä johtaa siihen, että tuijotetaan paperilapulla olevia numeroita ja kuvitellaan että sillä on oikeasti kropalle jotain merkitystä.

Minun lähtökohtani on se, ettei mitään tulisi uskoa vain siksi että jossain lukee niin tai siksi että niin on aina ennenkin uskottu. Ihmisen pitäisi opetella uudestaan ajattelemaan itse ja kritisoimaan lukemaansa.

Jäikö maalaisjärki 50-luvulle?

Ihminen ei tarvitse juuri mitään ylimääräistä ollakseen terve jos hän on onnellinen ja asennoitunut elämäänsä oikein. Suuri osa länsimaalaisista ei vaikuta olevan aidosti onnellisia. Se mistä se johtuu, on epäoleellista. Minä väitän, että ollakseen terve, pitää ihmisen olla aidosti onnellinen, nukkua itselleen sopivassa rytmissä, kyetä asennoitumaan elämään aidosti ja positiivisesti, sekä liikkua joka päivä itselleen sopiva määrä ja juuri siten kuin itse haluaa. Edellämainittuihin asioihin pääsemiseksi voi olla joskus tarpeen muuttaa sitä ruokavaliota, syödä ravintolisiä ja mitata niitä laboratorioarvoja. Se ei kuitenkaan muuta sitä faktaa, että ne ovat usein vain välineitä joilla mahdollistetaan eräänlainen näennäisterveysjatkumo.

Kehitysmaiden lapset näyttävät kuvien ja dokumenttien perusteella olevan äärimmäisen onnellisia kun heillä on yhteinen omena tai jalkapallo. Heillä sairaudet tuntuvat johtuvan pääasiassa ympäristötekijöistä tai ihan oikeasti siitä että ruokaa ei yksinkertaisesti ole. Miksi sinä omakotitalossa asuva, vakityössä käyvä ja taloudellisesti omavarainen kuitenkin saatat sairastua erilaisiin elimellisiin sairauksin?

Huonoa tuuria, sanot sinä. Asenneongelma, sanon minä.

Olen lukenut varmasti kymmeniä blogikirjoituksia siitä, että kun ruokavalio muutettiin ”terveellisemmäksi” (tarkoituksella lainausmerkeissä, koska terveellinen ruokavalio on suhteellinen käsite), alettiin syömään jopa kymmeniä erilaisia ravintolisiä ja superfoodeja, tutkittiin kalliissa ja ehkä yksityisessä laboratoriossa (joiden mittaustuloksia ei jostain syystä kyseenalaisteta) veriarvoja, tai tehtiin nyt ylipäätään niin kuin joku auktoriteetti neuvoi tekemään, olo parani. Ei ole ollut flunssaa eikä sairautta ehkä moneen vuoteen ja  olo on virkeä ja muutenkin kaikki on hyvin.

Se on kiva, mutta sillä ruoalla ja ravintolisillä ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa. Tärkeintä on että uskoo ja on aidosti onnellinen. Vaikka ihminen ehkä on, tai ainakin luulee olevansa aidosti onnellinen tehtyään elämänmuutoksen, niin silti näiden blogien tärkein viesti tuntuu usein olevan joko myydä tai mainostaa joko omia, tai muiden palveluita.

Minun pitäisi kuulemma näyttää alan ammattilaisena näyttää esimerkkiä siitä mitä edustan, mutta olen joidenkin mielestä kaikkea muuta kuin mitä minun pitäisi olla.

En todellakaan elä ja hengitä terveyttä. En syö juurikaan kasviksia mutta jäätelö maistuu usein, otan D-vitamiinia silloin kuin muistan, en mittaile labra-arvojani kuin silloin tällöin, syön epäsäännöllisesti, nukun kun huvittaa, pelaan yöt konsolipelejä, otan muiden liikunta-alan ammattilaisten kanssa joskus enemmän rommikolaa mitä keskivertoauton peräkonttiin sopii, vedän sata lasissa paikasta toiseen, käyn salilla epäsäännöllisesti, en venyttele koskaan ja istun joidenkin mielestä ihan liikaa.

Yllä mainituista elämäntavoista huolimatta veriarvoni ovat olleet viimeiset vuodet aina kunnossa, verenpaineeni on ihanteellinen, en ole sairastanut pariin vuoteen, lihakset ja voima kasvavat, olen virkeä ja henkisesti lähes täysin zen, olen tuottelias ja täysin sinut kroppani kanssa. Rasvaprosenttini suuruus ei kiinnosta minua, mutta en ole myöskään ylipainoinen. Ja vaikka se näyttää siltä että teen ihan koko ajan jotain, niin minulla ei silti ole mihinkään kiire.

Katsokaas, twisti onkin siinä, että minä en edusta mitään yllä olevista. Ne ovat vain keinotekoisia rajoja ja määritelmiä. Ne ovat asioita jotka minä teen muiden mielestä väärin. Minä edustan onnea ja itsensä toteuttamista. Teenkin asioita aika pitkälle juuri kuten itse haluan.

Kuten kaikki onnelliset ihmiset.

Ei näin ole aina ollut. Minäkin olen ollut pahoinvoiva, ylipainoinen, täysin riippuvainen saliaikatauluista, kokeillut vaikka mitä ravintolisiä, nukkunut huonosti, saanut aivovaurion, ollut masentunut, kokenut burnoutin ja ryypännyt nuoruudessa ainakin kerran vuokrarahat.

Mutta jossain vaiheessa löysin sellaisen asennemoodin joka teki kaiken muun tarpeettomaksi. Myönnettäköön, että tarvitsin siihen pysyvän lääkityksen. Se paransi kuitenkin alkuperäisen ongelman, eikä oireita tarvinnut enää hoitaa. Ei tarvinnut keksiä uusia ratkaisuja jotka saattoivat johtaa uusiin ongelmiin, jotka piti taas pyrkiä ratkaisemaan jollakin. Koen hyvin harvoin stressiä. Stressinhallintakeinot ovat pitkällä aikavälillä turhia jos stressin alkuperää ei poisteta. Ja se stressin alkuperä on hyvin usein päässämme.

Kuten se oli minullakin.

Tajusin, että ainoa raja joka ei ole keinotekoinen, on mielessämme. Kun sen onnistuu ylittämään, lähes kaikki muu voidaan jättää taakse. Vielä 3-4 vuotta sitten olin täysin toista mieltä ja luulin työn ja opiskelun tuovat kunniaa ja ”tiesin” olevani enemmän oikeassa kuin moni muu. Opiskelen ja työskentelen edelleen paljon, mutta ne eivät ole enää itseisarvoja. Tässä maailmassa ei pärjää puhtaalla idealismilla joten jonkilaiseen lokeroon on pakko ulkopuolisten silmissä asettautua. Teen työtä siksi, että saisin tulevaisuudessa aivan järkyttävän määrän rahaa. Tämä siksi, että voisin tehdä aivan järkyttävän määrän hyväntekeväisyyttä.

Uskon, että syy miksi en sairastele ja voin erittäin hyvin ilman mitään sellaista jotka lähes aina yhdistetään hyvinvointiin on se, että olen asennoitunut kaikkeen siten että en vahingoitu niistä asioista jotka eivät oikeasti voi minuun vaikuttaa. Ja nimenomaan tätä minä myös edustan ja opetan.

Ruokaan lisätty sokeri ei ole välttämättä hyvä asia, mutta aidosti vaarallisen siitä tekee siihen negatiivisesti suhtautuminen.

Meidän lapsemmekin ovat sairastelleet keskivertoa vähemmän. Hitto vie, meillä on kohta 13-vuotias koira jonka rotukeski-ikä on alle 9 ja 14-vuotias kissa joka ei näytä päivääkään 5-vuotiasta lajitoveriaan vanhemmalta.

Mutta meillä eläimet saavatkin olla osa laumaa ja ihmiset juuri sellaisia ihmisiä kuin haluavat. Lapsia ei pakoteta harrastamaan siksi, että lapsen nyt vain kuuluisi harrastaa jotain. Kyllä se oma oksa jokaiselle löytyy ennemmin tai myöhemmin ihan itsestäänkin

Fitness-kaappi onkin itse asiassa paljon muuta kuin näennäinen terveys ja luulo omasta hyvinvoinnista. Se on kulissi. Se on tapetti jonka takana sinäkin saatat kotisi ulkopuolella piileskellä. Pystytkö olemaan onnellinen jos et ole aidosti oma itsesi joka paikassa? Tämä maailma on menossa suhteellisen kovaa vauhtia kohti turmiota. Silti ihminen on itsekeskeinen olento ja miettii ennen kaikkea omaa hyvinvointiaan – tai sitä miltä sen pitäisi ulospäin näyttää. Ulkonäöstä, sen arvostelemisesta ja ulkonäön arvostelemisen arvostelemisesta on tullut suorittamisen rinnalle ajatustemme päävientituote.

Valitettavasti onni, iloisuus ja aito terveys hautautui sinne jonnekin taustalle. Kannustankin sinua kanssaihminen. Tule sinäkin ulos fitness-kaapista ja ymmärrä että elämäntavat eivät ole vain valinta, vaan lähes puhtaasti ajatusten luoma illuusio.

Elä, lepää, unelmoi, syö hyvin ja nauti elämästä.

Ja pieraise edes kerran elämässä julkisella paikalla.

10 vastausta artikkeliin ”Ulos fitness-kaapista”

  • Maalaisjärki todellakin on uhanalainen ajatusmalli. En voisi olla enempää samaa mieltä kanssasi, kaikesta.
    Loistava teksti, kiitos siitä.
    Baitevei, tänään on bileet, ratsastustunnin jälkeen :)

  • Wau! Että tuli tätä lukiessa hyvä mieli. Vaikka olenkin ylipainoinen, huonokuntoinen ja työuupumuskin kolkuttelee, niin olen silti aina ja koko ajan pyrkinyt juuri tähän:
    ”Elä, lepää, unelmoi, syö hyvin ja nauti elämästä.” Ja toteuttanut sitä aktiivisesti. En ole tuputtanut omaa malliani yhtään kenellekään, olen vain mennyt eteenpäin oman itsenäni, omaan suuntaani kuin juna. Elin lapsuuteni terveysvouhkaajaäitini tiukassa valvonnassa ja minusta tuli herkkujen huonolla-omallatunnolla-salaa-syöjä. Nyttemmin syön jo julkisesti, mutta vieläkään omatunto ei ole aivan puhdas. Lapseni päätin säästää siltä kidutukselta ja katso: he ovat terveitä ja normaalipainoisia. Harrastin lapsuudessani kilttinä tyttönä kaikkea mahdollista jokaisena viikon päivänä (toki myös omasta tahdosta); päätin, että lapseni saavat tehdä tai olla tekemättä mitä haluavat. Kumpikin lapsi on suuntautunut täysin vapaasti ei-tyypillisiin yksilöharrastuksiin (ja vanhempien kukkaro kiittää). On tietysti asioita, jotka eivät ole hyvin, mutta aivan kaikkeen en voi itsekään loputtomasti vaikuttaa. Olen tehnyt oman työni eteen kaiken mahdollisen, mutta firman loputtomat organisaatiot ja yt-kierre pitävät varpaillaan ja näinä päivinä työt kasautuvat niille, joilla töitä sattuu vielä olemaan. Väsymys iskee herkästi tunnolliseen ihmiseen, omaa jaksamista pitää vahtia koko ajan. Perusterveys kohenisi pienillä liikkeillä, kuten painonpudotuksella ja pienelläkin liikunnan lisäyksellä. Mutta lohdutan itseäni sillä, että jo se, että olen onnellinen, nautin elämästäni, en polta, en juurikaan käytä alkoholia ja syön monipuolisesti siitä huolimatta etten kuluta kaikkia nauttimiani kaloreita…auttaa pitämään minut liikkeessä enkä sammaloidu sohvan nurkkaan. Vaikeinta on kestää terveysvouhkaajaäitini hyvää tarkoittavat saarnat siitä, kuinka olen menossa kohti ennenaikaista hautaa ”väärillä elintavoillani”. Otan myös oikeita askelia, mutta ne ovat omiani ja ne ovat pieniä ja ne ovat täysin omanlaisiani. Minua ei tulla löytämään kuntosalilta kovin pian, mutta minut löytää pyykkejä ripustamasta, pihaa haravoimasta ja koiraa lenkittämästä. Hyvää kesää sinulle!! Sari

    • Kiitos palautteesta. Itsehän sitä aina omassa elämässä johonkin päin liikkuu – suuntakin on aika vapaasti valittavissa. Ylipaino, huono kunto ja työuupumuskin ovat tietyllä tasolla ajatusten sairauksia. Toki niihin pitää usein puuttua fyysisin ja lääketieteellisin keinoin, mutta omasta tyynestä mielestä kaikki lähtee :)

  • Sydämellinen kiitos. Teet arvokasta työtä tiedon välittämisen, ajatusten herättämisen ja asenteiden muokkaamisen eteen!

  • Kiitos todella hyvästä kirjoituksesta! Mielestä kaikki lähtee, se on totta. Ehkä jo tiedätkin, mutta mainitsenpa että on myös oma-apu porukka jossa voi hoitaa omaa mieltään eli aal. http://www.aal.fi. Kun hoitaa mieltä suoraan, ei tarvii enää uhrata hirveästi aikaa ja energiaa asioihin joilla ennen yritti pitää mielensä tyytyväisenä. (Himokuntoilu, bailaaminen, ruoka, viihde jne.). Mutta omaa tietämme kaikki taivallamme… Kiitos vielä hyvästä tekstistä!

  • Terve,

    Lainaus: ”Mutta jossain vaiheessa löysin sellaisen asennemoodin joka teki kaiken muun tarpeettomaksi. Myönnettäköön, että tarvitsin siihen pysyvän lääkityksen. Se paransi kuitenkin alkuperäisen ongelman, eikä oireita tarvinnut enää hoitaa. ”

    Kiinnostaisi tietää mikä ongelma tuon asennemoodin takana oli ja mikä oli lääkitys jolla ongelman hoidit? Kerrot olevasi onnellinen ja täysin sinut itsesi kanssa, joten täten voinet avata menneisyyden kipukohtia meille kanssalukijoille? :)

  • Kiitos aivan loistavasta kirjoituksesta. Olen jo pidempään seuraillut blogiasi, mutta tämä kirvoitti myös halun kommentoida.

    Liikunnan ammattilaisena pohtii (liian) usein sitä, mitä pitäisi olla, miltä näyttää ja mitä sanoa ollakseen uskottava ammatissaan. Liian paljon näkee vieläkin yhden asian ihmisiä, jotka sumeilematta tuomitsevat kerettiläisenä, jos uskaltaa vaikkapa sanoa syövänsä herkkuja mielellään. Ikään kuin sanaa tasapaino ei tunnettaisi. Kiitos, että avauduit. Vaikka itse tietää elävänsä juuri itselleen sopivaa elämää, ei voi kieltää etteivätkö ympäristön paineet vaikuttaisi omiin ajatuksiin terveellisestä elämästä. On mahtavaa nähdä muitakin esimerkkejä siitä, että ”epätäydellinen” elämä voi olla onnellista ja terveellistä elämää!

    Olen ottanut omassa työssäni kantavaksi ajatukseksi nimenomaan liikunnan ilon. Ilo ja onni tuntuu monilta olevan kovin hukassa (sekä harrastajilta että ammattilaisilta), tai ajatellaan että sen voi saavuttaa vain supersuoritusten kautta. Itse väitän, että täydellisyyden tavoittelusta luopuminen tekee paljon onnellisemmaksi kuin täydellinen suoritus, olipa elämänalue mikä tahansa. Enemmän hyväksymistä, joustavuutta ja iloa, vähemmän riittämättömyyden tunteita ja stressiä.

Kommentointi on suljettu.