Läskit paukkuu ja banjot soi

Herp.

Käytin pari päivää sitten Facebook-päivityksessäni termiä kermaperse ja siitä muutama äkämystyi. Esitystapani on usein eläväistä, mutta tällaistahan tämä nykyään on, eikä kaikkia voi millään tasolla miellyttää. Tätä blogia kirjoittaessa ärtymyksen taso oli kymppiasteikolla kolme. Alkaa huomata, että itsellänikin tahtoo välillä zen lipsua, kun joka päivä saa lukea mitä ihmeellisintä vääntöä ravitsemuksesta.

Se on kumma juttu, että kun kämpästä menevät sähköt, niin soitetaan sähkömiehelle. Tai jos autosta laukeaa moottori, se viedään korjaamolle. Mutta kun kyse on ravinnosta, niin riittää että on kerran tyyliin perunamuusia tehnyt, sen jälkeen onkin täysin pätevä ottamaan kantaa kansanterveyteen ja kyseenalaistamaan vuosia asioita opiskelleiden asiantuntemuksen.

Mielipiteitä ja asiaa tuntuu siis riittävän monella muullakin kuin minulla, mutta mitä järkiperusteisiin tulee, niin se puoli tuntuu ontuvan monella aika rankasti. Tässä on nyt kollektiivinen kannanotto viimeaikojen ravitsemus-, sokeri- ja läskikeskusteluun.

Aloitetaan yläkerrasta, eli kansanedustajista. Mikko Kärnä kirjoitti, että ravitsemusneuvottelukunta tulisi lakkauttaa, koska se vaikuttaa ”turhalta puljulta”. Kyseessä oli Sotkamon kunnan ruokaepisodiin liittyvä kannanotto, jossa ei oikein ollut mitään järkeä. Palaan Sotkamon juttuun kohta, mutta askarrellaan vielä hetki Kärnän seurassa. Mikko ei selkeästi ymmärrä mistä ravitsemusneuvottelukunnan toiminnassa on kyse, koska sen lisäksi että hän vetää puhtaalla mutulla, ei hän tunnu ymmärtävän minkälainen merkitys esimerkiksi kasvisruokavaliolla on suosituksissa.

Mikko kritisoi että päätöksestä jeesusteleva Hielm on koulutukseltaan eläinlääketieteen tohtori. Mikäs se Mikko itse onkaan koulutukseltaan? Ylioppilas ja upseeri. No niin, sehän antaakin täyden pätevyyden heitellä asiantuntevia kommentteja ihmisen ravitsemuksesta. Mitä tulee esimerkiksi Mikon viittaamaan ylenmääräiseen sokeriin, niin sen kulutushan on itse asiassa koko ajan laskenut.

Sitä paitsi, raippaa ja remmiä ne ovat lapset ennenkin saaneet ja kasvaneet isoiksi, laitetaan siis edelleenkin kaikkia turpaan.

Jos et Mikko osaa olla tuon loogisempi tai ymmärrä tilastojen päälle, niin ehkä parempi että tulet pois sieltä eduskunnasta sotkemasta suomalaisten asioita yhtään enempää. Ja mikä ihme teitä upseereita vaivaa anyway? Täällä toinen valittaa päiväkotien pullasta, mutta samalla ulkoistaa lapsiensa aamupalan päiväkodille. Jos puhutaan lasten ravitsemuksesta, ylipainosta tai terveysongelmista, niin puhutaan yleensä lähes aina koko perheen ruokaan tai terveyteen liittyvistä ongelmista.

Jos pelottaa että lapsi kuolee pullaan päiväkodissa, niin ehkä tulisi tarkastella myös omaa ja koko perheen suhtautumista ruokaan. Se yhden pullan sokeri tuskin nimittäin on ihan oikeasti se ongelma. Kuinka paljon siinä pullassa on sokeria? 2-4 sokeripalaa? Toki puhtaaksi sokeriksi muutettuna näyttää suurelta, mutta ei ole läheskään niin suuri ongelma kuin piilosokeri, jota ei osata välttämättä huomioida ollenkaan.

Jos päiväkotiruokailu perustuisi yksittäisten ihmisten mielipiteisiin, niin sama olisi hakea vaikkapa joltain lapsia tehneeltä alkoholistilta mielipide, että kyllä se lapsi purkkiananaksella ja ranskaleivällä pärjää. Ravitsemussuosituksiin kuuluu taustaoletuksena myös terveyskasvatus. Jos demonisoidaan tietyt ruoka-aineet ja piilotetaan herkut, niin lapsi ei opi koskaan kontrolloimaan syömistään oikein. Tämä johtaa helposti erilaisiin syömishäiriötilanteisiin.

Jos joku haluaa syödä sen pullan ja nauttia siitä, niin antakaa nauttia. Se kuuluu kulttuuriin. Se tarkoittaa myös sitä, että jokainen joka haluaa vetää avokadoviivat ja vihermehu-unelmanjahtaamis-yläpilvet, on oikeutettu tekemään niin.

Ilman että siitä pitää olla joka helevetin välissä kitisemässä. Suomalaiset lapset saavat tuoreen tutkimuksen mukaan lisättyä sokeria päiväkodissa ollessaan reilusti alle 10E%. Suurempi ongelma tällä kansalla on ruoan ylenmääräinen haaskaaminen ja siihen nirsosti suhtautuminen. Ja liiallinen energiansaanti. Olisi paljon oleellisempaa opettaa lapsille mikä on ruokapolitiikan ja -hävikin merkitys planeetalle, kuin itkeä kotona että päiväkodin pulla se kuulkaa elämän pilaa.

No, sitten oli tämä Sotkamon tapaus, jossa vanhemmat mutulla ja ilman mitään tieteellistä ymmärrystä räimivät läpi päätöksen tarjota kouluissa voita ja kevytmaitoa. En edes yritä ottaa tässä kohtaa kantaa rasvan laatuun koska pyytämättäkin tulee sanomista, mutta siihen mihin nämä vanhemmat perustivat päätöksensä, sitä ei voi ohittaa; viisi tutkimusta ja Somppien kirja.

Ihan sama olisi ollut helevetti vaikka Viisikkoja lukea, sielläkin syödään koko ajan. Viiden tutkimuksen lista ja yksi hassu kirja jonka lähdeluettelo voi olla ihan mitä sattuu. Minä en luottaisi edes omaan kirjaani tiedepohjaisen päätöksen lähteenä, vaan eri kulmista lähestyviin tieteellisiin tutkimuksiin.  Nyt nuo viisi tutkimusta edustavat lähinnä makkaraperunaluokan kirsikanpoimintaa, jossa on etsitty vain sellaisia tutkimuksia jotka tukevat omaa näkemystä.

Mikä tahansa asia voidaan perustella näin ja siihen löytyy varmasti ”tieteellistä tutkimusta” vaikka mistä. On täysin eri asia mitä se tutkimus pitää sisällään tai onko se minkään arvoista. Ovatko nämä sotkamolaisten vanhempien tutkimukset edes oleellisia heidän vaatimustensa kanssa? Esimerkiksi yhden satunnaisesti tarkastetun paperin johtopäätös on, että ”Causality pathways explaining the associations between diet and coronary heart disease need further exploration” eli toisin sanoen kausaliteettia ei maitorasvan runsaamman käytön sekä sydän- ja verisuonisairauksien vähyyden suhteen tässäkään voitu vahvistaa.

Ja kuinka luotettavasti voimme ylipäätään soveltaa ruotsalaisilla tehtyjä tutkimuksia suomalaisiin, tietyllä alueella asuviin lapsiin? Esimerkiksi suomalaisten ja ruotsalaisten apoE-fenotyyppien erot ovat prosentuaalisesti sen verran suuria, että ne voivat hyvinkin vaikuttaa tulosten soveltamiseen eri maiden välillä.

Taikka sitten eivät, mutta muun muassa mainituista syistä päätökset tulisi oikeasti jättää niille jotka ymmärtävät kokonaisuuden. Toki homman pitää olla avointa puoleen ja toiseen, mutta muutaman sotkamolaisen vastaan vänkääminen ei ole ”rohkeaa” tai ”silmiä avaavaa”, vaan idiotismia josta toivottavasti lapset eivät joudu maksamaan terveydellään.

”Maitua juonu. Sinitarra. Hehe, korva.”

Sitten on tämä läskit ja ”oma moka”, eli jengi otti vauhtia tästä Jenny+-ohjelman jaksosta. Siinä kritisoitiin siis terveysfasisteja joiden mukaan terveydentilan voi päätellä ulkonäöstä. Lisäksi samaisten fasistien toimesta annettiin ymmärtää, että ylipaino on vähän niin kuin oma moka.

Annette Palssa kirjoitti blogissaan syömisen hankaluudesta ja ylipainon syistä. Kysehän ei ole syömisen ongelmasta, vaan syömisen hallinnan ongelmista.

”Tutkimuksien mukaan syömishäiriöiden taustalla on lähes aina trauma. 16 vuoden kliinisellä kokemuksella sanon, että traumataustaa on myös usein ihmisillä, joilla on tunnesyömistä, merkittäviä pulmia syömisen hallinnassa tai painossa.”

On toki helppoa huudella ja pitää lihavuutta omana syynä jos ei ole elämänhallinnan takia lihavuudesta koskaan kärsinyt tai on jo kerran laihduttanut. Tämä on vähän sama asia kuin nauraa lihavalle kuntosalilla; teet niin tekemällä vain itsestäsi pellen. Jos joku edes yrittää päästä elämässään eteenpäin, niin heitä tulisi arvostaa, ei lytätä.

Jos alkoholismi kehittyy hitaasti laman ja yrityksen menettämisen seurauksena, onko se oma moka? Jos puoliso sairastuu aivohalvaukseen ja muuttuu väkivaltaiseksi, niin onko vaikkapa 30 vuotta toista rakastettuaan toisen ymmärtämisen yrittäminen oma moka? Kun yskänlääkkeestä riippuvainen hakee joka viikko apteekista uuden pullon, onko se oma moka?

En vertaa perheväkivaltaa ylipainoon, vaan rinnastan ne esimerkkeinä. Missä kohtaa siitä lihavuudesta ihan oikeasti tulee oma moka? Elämä ei ole lineaarista ja kulje jokaisella samanlaista rataa. Huomenna sinä, kympin rasvoissa oleva fitness-tykki saatat olla auton yliajamana teho-osastolla ja vuoden päästä lihavana rullatuolissa.

Oma vitun moka, häh?

Ymmärrän kyllä miksi joku kritisoi paljon pinnalla olevaa kehopositiivisuuttakin, koska kuten mikä tahansa ilmiö, sieltäkin löytyy varmasti ääripäänsä. Varmasti joku oikeuttaa läskinsä sen varjolla, että jokainen saa olla omanlaisensa lumihiutale. Suhtaudun hieman varauksella ilmiöön juuri tämän takia, joskin tiedän sen olevan vain ja ainostaan tärkeä, tarvittava ilmiö. Lihavilla on terveysriskinsä, kyllä. Mutta heillä on myös ihmisarvo ja samanlainen oikeus kulkea ilman paitaa kuin laihoilla.

Ja se on se pointti.

Häpeä ja ylipainon tuomat mielenterveysongelmat voivat olla jopa suurempi kustannuserä yhteiskunnalle kuin lihavuuden tuomat terveyshaitat. Kun kaikenlaiset kahden markan kokemusasiantuntijat kertovat mielipiteitään ymmärtämättä kokonaisuutta, niin he lietsovat vain pelkoa. Asiantuntijan pitäisi olla määritelmänsä mukaan henkilö, jolla on kanssaihmisiään selvästi perusteellisemmat ja laajemmat tiedot joltakin alalta.

Tiedot, ei luulot.

Nykyisen klikkijournalismin aikaan toimittajat kaivavat ”asiantuntijoiksi” ketä tahansa blogisteja jotka ovat vähän osanneet äristä asiasta, mutta tarkemmassa tentissä eivät erota hevosta seeprasta. Pääasia että hype on kova ja tsemppiliaanit viuhuvat korvissa. Jos oikeaa asiantuntijaa ja satunnaista mutulaukojaa käsitellään jutussa samalla viivalla, niin toimittaja luo niin sanotun tasapuolisuusharhan, jonka takia kuvitellaan, että asiaa pitkään tutkineen professorin ja rasvakahvista vauhtia ottavan personal trainerin sanoma olisi millään lailla rinnastettavissa.

Sama pätee niin sanottuun CICO-dieettiin, joka ei itse asiassa ole edes dieetti, vaan fysiikan lakien mukaisesti tapahtuva fakta. Calories in, Calories out. Vauhtikahvia myyvät bloggarit yrittävät puljata vastaan, mutta suljetussa järjestelmässä ei vaan yksinkertaisesti voida hävittää energiaa. Jos syöt esimerkiksi 4500 kilokaloria, mutta et kuluta yhtä paljon, niin lihot, tulivatpa kalorit rasvasta, hiilihydraatista tai taikapavuista. Piste.

Tai sitten paskannat ne kalorit ulos. Hukkaan ne eivät voi mennä, tai voinet saman tien hakea fysiikan Nobel-palkinnon ilman sen kummempia kysymyksiä. Tästä ei pitäisi voida edes vääntää, mutta jatkuvasti joku on pätemässä, ettei rasva lihota. 

Kyllä vain lihottaa.

Aina kun lihavuudesta ja muusta terveydestä puhutaan, niin vääjäämättä nousee esille eikö kukaan ajattele lapsia –mantra. Usein edes kysyjä itse ei ymmärrä mitä tämä tarkoittaa, sillä lapset ja nuoret eivät näyttäydy vanhemmilleen siten miltä heistä oikeasti tuntuu. Jos olet vanhempana oikeasti huolissasi lapsestasi, niin mene sosiaaliseen mediaan katsomaan mitä siellä tapahtuu ja kysy lapselta mikä on fiilis.

Älä syyllistä päiväkotia, koulua tai valtiota.

Tässä suoria lainauksia sosiaalisesta mediasta mikä teinejä ahdistaa ja miten siihen reagoidaan: ”Syömättömyydellä”, ”Ja sen kautta roskaruualla”, ”Oksentaminen on todella, todella yleistä”, ”Syy = riittämättömyyden tunne, joka mun ymmärtääkseni kumpuaa vaan siitä että kotona ja kouluissa ei ole positiivista kannustusta”, ”Ei ole turvallisia aikuisia” jaEi teini halua tulla kertomaan, se haluaa että siltä kysytään”

Oletko nyt ihan varma, että ne ovat nimenomaan ne ravitsemussuositukset jotka pilaavat lapsesi terveyden? Ei, jos se et ole sinä itse, niin sitten se on mututiedolla ratsastavat ammattilaiset, jotka eivät ymmärrä kuinka sekaisin ihmiset väärällä informaatiolla oikeasti saadaan.

Artikkelin kuva liittyy ei mihinkään. Paitsi että antilooppia ei ruohoa rouskiessaan vituta se, että joka ikinen ohi kulkeva oranki ei kerro mielipidettään miten heinää tulisi hampaan väliin tunkea.

P.S. Vaikka kulttuuri onkin arvokasta ja Salvator Mundi on upea teos, niin jos jollain on varaa laittaa tauluun 450 miljoonaa dollaria, samalla kun maailmassa heitetään ruokaa vuosittain roskiin arviolta 990 miljoonan dollarin edestä, on yhden maan ravitsemussuosituksista tappeleminen naurettavaa kitinää.