Kukaan ei halua olla tyhmä

Jaakko Halmetoja pyysi kommenttia Fabossa, heitin tajunnanvirtana vähän settejä menemään siitä miksi ihminen käyttäytyy mielestäni kuten käyttäytyy, ja miksi tarvitsemme tietynlaisia esikuvia ja signaaleja muuttuaksemme. Tää on vähän jäsentelemätöntä kamaa, kommentointi vapaata. Liittyy vähän edelleen siihen Armanin ohjelmaan ja terveellisiin elämäntapoihin johtaviin käytösmalleihin.

Jaakon kirjoitus täällä.

Mun mielestä tää homma toimii ja on aina toiminut siten, että ihmiset on jonkin kulttuurillisen tai muun ympäristön kautta ohjaavat seikan kautta lokeroitu tietyllä tavalla, eikä se ole läheskään aina tiedostettua kategorisointia. En usko, että perusperiaatteet esim. tarpeissa ovat muuttuneet miksikään, mutta kehityksen vuoksi kaikesta pystytään puhumaan enemmän. Tämä toki johtaa myös useampiin huteihin.

Ovatko syövät lisääntyneet vai onko diagnostiikka parantunut? Samalla analogialla voidaan myös kysyä, että ovatko ihmiset terveystietoisempia vai ovatko he saaneet vain enemmän resursseja käsitellä asioita? Diagnostiikan takana on tieteellinen ymmärrys, eli me tiedetään mitä me mitataan ja tutkitaan. Se on spesifiä. Jos ihminen saa äkkiä lisää resursseja tutkia ja käsitellä asioita, se ei lisää välttämättä ymmärystä sitä asiaa kohtaan.

Ihminen on periaatteessa mukavuudenhaluinen organismi. Jo keho itsessään on lämpötilahakuisuudessaan mukavuusalueelle pyrkivä. Jokainen meistä haluaa olla a) terve, b) rakastettu ja huomioitu ja c) kuulua johonkin ryhmään. Valitettavasti kaikilla meillä on oma käsitys näistä kolmesta perustarpeesta ja näiden aiheuttamien tunteiden kautta meitä on helppo ohjailla jos emme ole ehtineet rakentaa ymmärrystä samassa suhteessa kuin missä saamme resursseja. Vertaa dopingilla kasvatettu lihas -> jänne ei kehity yhtä nopeasti kuin lihas ja se saattaa katketa helpommin kuin puhtaasti ja pitkällä treenillä kasvatetun lihaksen jänne.

Noiden kolmen mainitsemani ominaisuuden kautta media ja auktoriteetit tosiaankin ohjaavat meitä. Ja huuhaan myyjät. Ei se tarve ole vuosisatojen kuluessa mihinkään hävinnyt, se on vain muuttunut aggressiivisemmaksi.

Mistä se ihmisten välinen kontrasti tulee? Tiedemiesten on oltava työnantajalleen uskollisia. Tämä nyt on perusasia jonka tulisi päteä jokaisella työpaikalla. Se onko työnantaja oikealla vai väärällä asialla on moraalinen asia ja jokaisen tulee itse päättää mihin saakka oma moraali taipuu. Jos on asuntolainaa ja kuusi nälkäistä lasta, niin se taipuu paljon pidemmälle kuin sellaisella joka asuu vuokrayksiössä yksin. Ja edelleen nämä liittyvät kolmeen mainitsemaani tunnepohjaiseen asiaan. Tästä saadaan sosiaalinen linkki nopeasti, eli samasta syystä ihminen osallistuu esimerkiksi kiusaamiseen jos ei ole riittävän pitkälle ehtinyt rakentaa omia asennemallejaan: ryhmässä on kiva olla osa jotain.

Samaa strategiaa markkinahermannit käyttävät kun lanseerataan uusi tuote: ”join the tribe”, eli kuulu ryhmään. Ole osa jotain, vaikuta, mielipiteelläsi on vaikutusta.

Mutta älä ole tyhmä.

Kukaan ei halua olla tyhmä. Jos olet korkeammin koulutetun seurassa, niin saatat tuntea itsesi tyhmemmäksi vaikka et sitä haluaisi. Et ymmärrä mitä toinen sanoo, ja tiedemiesten ongelma on usein tämä että viestiä ei saada puettua sellaiseksi että kouluttamaton jengi sen tajuaa. Tiedemies sanoo, että ”virvoitusjuomien sisältämä sokeriyhdiste on haitallista maksan entsyymille X”, mutta koko kansan guru sanoo – ehkä mielikuvia luovia valokuvia ja tunteisiin vetoavia elementtejä käyttäen, että ”limppari on myrkky ja tuhoaa maksan” -> tunneside esitettyyn asiaan ja malli vahvistuu.

Tässä kohtaa pitäisi nyt nimenomaan ymmärtää, että se tunteella ei ole mitään tekemistä faktan kanssa, eli voimme levittää ihan täyttä bullshittia ja saada ihmiset uskomaan siihen. Jos vastaanottajan sanavaraston kolme yleisintä sanaa ovat ”pillu, pallo ja pullo”, niin ”korrelaatio ei implikoi kausaliteettia” kuulostaa lähinnä vittuilulta.

Kirjoitin tästä vieraskynän tonne OP:n blogiin kans.

Niin ja se vastarinta. Sitä on aina ollut ja tulee olemaan. Iso osa johtuu siitä että ihminen on laiska ja mukavuudenhaluinen, eikä halua edes ajatella mitä muutoksesta voisi seurata. Muutosvastarintaa voi olla useamalla levelillä. Yksi niistä liittyy terveyteen ja on sellainen tiedostamaton osa kaikkia meitä (syyt voivat juontaa todella kauas lapsuuteen ja olla esim. emotionaalisia tunnelukkoa), eli mitä se terveys on. Se ei ole sairauden vastakohta, vaan kyky käsitellä oman elimistön signaaleja sellaisena että se ei johda sairastumiseen tai rappeutumiseen. Koska signaaleja ei tunnisteta, niin lääkkeitä on helppo ottaa koska niin sanotaan. Varsinkin sukupolvien välillä on isoa kuilua tässä suhteessa, eli minkälaista auktoriteettia uskotaan.

Vanhempi kansa on aika lääkärivetoisia ja meihin on istutettu sellainen lääkärit osaa + syöpä tappaa -asenne jo lapsesta saakka. Jos tän setin käsittelyä ei ole resurssoitu missään vaiheessa elämää, niin sillä mennään hautaan saakka. Sitten taas nuoret osaavat vaatia ja arvostella, mutta kyky loogisiin ja rationaalisiin johtopäätöksiin puuttuu. Väärällä tiedolla voidaan tehdä paljon vahinkoa aikaan.

Somessa on nykyään helppo jakaa mitä vain, ilman että edes tiedostetaan mitä jaetaan. Jengi lukee otsikon, kelaa että tää sopii mun maailmankuvaan ja klik.

Oma kokemus on aina maailman paras kokemus ja ihminen etsii aina syy-seuraus-suhdetta kahdelta aikajanalla peräkkäin olevalta pisteeltä. Otetaan esim. maito. Oma ja kaverin kokemus on kiva, mutta anekdoottina täysin tarkempaa tarkastelua väestotasolla kestämätön. Toisin sanoen, koska muuttujia ei ole vakioitu, niin emme voi koskaan tietää ovatko maidon niin sanotut vaikutukset olleet yksilön kohdalla nimenomaan maidosta johtuvia vai ei.

Perustelu, että ihminen olisi ainoa nisäkäs joka juo muiden nisäkkäiden maitoa, on niin ikään mielenkiintoinen. Se esitetään aina negatiivisessa valossa. Miksei väite voisi mennä niin, että ihminen on poikkeuksellisen aivorakenteensa ansiosta ainoa laji joka on keksinyt että toisen nisäkkään maitoa voi juoda?

Tässä pari muuta esimerkkiä siitä miten mielikuvilla voidaan vaikuttaa ihmisten käytökseen. Tässä linkissä hyvin epäselvästi toteutettu, luomupositiivinen MAINOS, jolla on vaikutettu jopa tuhansiin ihmisiin ilman että kukaan heistä on käynyt läpi mihin esim. tutkimus tms. mainoksen taustalla perustuu. Yksi perhe = anekdootti ilman vertaisarviointia.

Tässä linkissä on päätös että glyfosaatti ei saanut jatkolupaa, eli sen myynti vähän niin kuin loppuu. Ok, moni ajattelee, että hyvä, tästähän on ulistu että sitä on viinissä ja ties missä, että enemmän luomua ja kaikkee. Mutta mitä se aiheuttaa? Ilman glyfosaattia suorakylvö vaihtuu kyntämiseen, aiheuttaa enemmän kasvihuonekaasujen vapautumista sekä pakottaa viljelijät käyttämään muita, vielä vaarallisempia torjunta-aineita. Yhden lähteen mukaan tuo kielto aiheuttaisi esim. Briteissä 630 miljoonan egen kustannukset. Ok, sekä maatalous että vastustajat puhuvat toki aina oman värikynän kanssa, mutta pointti on juuri se, että jos kokonaiskuvaa ei käsitetä, niin voidaan tehdä tyhmiä päätöksiä. Päätösten oikeuteen voidaan ihan vilpittömästi uskoa ja luulla että nyt ollaan oikealla asialla, mutta vaikutukset saattavat olla suuret ja pitkällä aikavälillä ne saattavat vaikuttaakin terveyteen jopa negatiivisesti.

Mä sanoisin, että yksi suurimmista ongelmista on nimenomaan se väärä tieto ja sitä erilaisin tarkoitusperin levittävät gurut. Toinen ongelma on se, että ihminen ei osaa ajatella mukavuusaluetta pidemmälle ellei se saa jostain tarpeeksi suurta sykäystä sen ketjun käynnistämiseksi. Kolmas ongelma on rutinoituminen, eli me ei enää tarkkailla omaa elämää millään tavalla, vaan suoritetaan sitä vaan eteenpäin. Urheilijakin tsiigaa omaa suoritusta videolta ja etsii virheitä. Miksi me ei tsiigata meidän elämän suoritusta ulkopäin ja etsitä virheitä? Neljäs ongelma on sitten se, että ei ole resursseja kelata asiaa monelta kantilta, vaan luotetaan sen ekan gurun sanoihin joka asian yhdeltä kantilta perustelee tunteiden kautta. Jos perheellinen lukee lehdestä että lapsiperheen loma meni pilalle koska hotelli oli huono, niin eka ajatus on että paska matkanjärjestäjä koska lapset. Rationaalisuus ei ehdi edes mukaan kun jo vaahdotaan somessa että hei mullakin on tällainen kokemus ja oma ajatusmalli vahvistuu.

Tosta sopasta on enää mahdoton saada kalaa, vaan tulee pelkkää perunaa. Olen sitä mieltä, että ihmisiä on mahdollisuus valistaa, mutta se vaatii sen rokkitähtiasenteen siltä valistajalta. Sitä pitää fanittaa ja sen julistetta pitää kuolata. Kun Karate-Kid tuli leffaan niin kaikki skidit lähti vetää kurkipotkuu salille.

Koska tulee Broccoli-Kid joka vetää parsaa ja mäiskii sillä alienin pallit seinille? Ympäristön ulkonäkö on kuitenkin aina oman aikansa kuva.

3 vastausta artikkeliin ”Kukaan ei halua olla tyhmä”

  • No joo, hyvä pojat! Nyt te molemmat vain innostuitte enemmän kirjoittamisesta kuin terveydestä ja ravinnosta. Hyvä niinkin. Hyvin kirjoitettu tekee hyvää aina. Ikivanhana terveyshörhönä minä muistuttaisinkin, että asian voi kergtoa tyylikkään moniarvoisesti niin kuin te, tai yksinkertaisen asiallisesti niin kuin minä. Tunne ennenkaikkea itsesi, sitten jonkun verran ravintoa ja muuta elämälle välttämätöntä ja ravitse niillä itseäsi tarpeen mukaan.

    Ps. Tutkimusmatkalle saa parempia kiksejä guruilta kuin virallisilta heeboilta ja elämänhän pitää olla kivaa.

  • Toki mä saan noista sun pointin kiinni, joiden kanssa oon tietysti käytännössä samaa miltä. Eli toki meitä ohjaavat tarpeet yksilön (tai yhteisön) tasolla ovat kovin kiinnostavia / olennaisia ja tämä on aiheena myös kovin lähellä omaa sydäntä.

    En kuitenkaan löydä tosta sun artikkelista oikein mitään kommenttia tohon median / eri alojen distuption rooliin liittyen. Tarkenna toki jos en näe / ymmärrä jotain kulmaa niin selkeästi kuin mitä pyrit (nopealla tahdilla kirjoittamalla) nyt jakamaan (mitä arvostan kovasti). Nään nyt vaan paljon esimerkkejä miten media toimii huonosti käytettynä (pääasiassa menneisyydessä / nyt).

    Toisin sanoen, summaisin samaa kommenttia kuin Paulille aiemmin. On toki omalla laillaan arvokasta, että joku pointtaa, että tältä näyttää tasapainoharha. Tai tohon sun artikkeiin viitaten, tältä näyttää huono / disinformatiivinen, mutta tehokas vaikuttaminen (käytännössä kaikissa esimerkeissäsi negatiivisessa valossaa / neg. esimerkkien kautta).

    >> Samalla lailla vois olla kaikille enemmän arvoa luovaa näyttää (esim. visuaalisia) esimerkkejä, kuinka hyvin luotu ja vaikuttava faktapohjainen viestintä toimii? Parhaimmillaan tehdä sitä itse. Noiden parodiointi / kontrastien näyttäminen vois olla sun tyyliä tuntien sulle luontaista ja tuntua hyvältä?

    Tiivistän vielä: Missä lukija saisi Ymmärryksen, miksi nämä ilmiöt ovat nyt vahvemmin pinnalla kuin aiemmin jne… Eli vastaamaan siihen ”miksi” -kysymykseen, ”miten” -kysymyksen sijaan.

    Eli mitkä tekijät ohjaa ja muuttaa tässä ajassa noiden ilmiöiden syntymistä >> eri alojen disruptio, teknologian kehitys ja käytännössä kaikken vanhojen rakenteiden horjuminen (asiantuntijuus, instituutiot, tapa tehdä / tulkita tiedettä… jne. jne.).

    Enkä toki oleta, että tää ois välttämättä edes sulle kiinnostava kulma puhua asiasta. Mulle on täysin fine, jos toi epäkohtien pointtailu tuntuu merkitykselliseltä ja istuu omiin tavoitteisiin / tarkoitusperiin.

Kommentointi on suljettu.