Genesis – hormonaalinen herääminen

Tämä on henkilökohtainen blogikirjoitus joka on ollut tekeytymässä nyt muutaman viikon. Ei siksi että sen syntyminen olisi ollut vaikeaa, vaan siksi että halusin antaa sen kypsyä ennen kuin kirjoitan sen julkiseksi. Haluaisin nimittäin, että tämä olisi mahdollisimman jäsennelty ja kiihkoton teksti josta muutkin saisivat ajattelemisen aihetta – ehkä jopa uuden suunnan elämälleen.

Teksti ei ole ihan lyhyimmästä päästä, mutta tätä ei voi oikein parilla kappaleella käsitellä.

Taustani niille lyhyesti jotka ovat Terveysmyrskyn Facebook -sivuston uusia lukijoita. Olen ollut unihäiriöinen koko elämäni syntymästä saakka. Syy on aina ollut selkeästi geneettinen, mutta sitä ei ole osattu aikanaan tutkia. Sama syy on aiheuttanut myös erilaisia sosiaalisia ja käytökseen liittyviä ongelmia elämän eri vaiheissa. Unettomuus johti lopulta lievään aivovaurioon, kun neurologinen reservi ei enää yli 30-vuotiaana riittänyt.

Koko elämän mittainen ongelma korjaantui kolmisen vuotta sitten yhdessä vuorokaudessa, kun oma lääketieteellinen osaaminen riitti dopamiinivaineenvaihdunnan häiriön kotidiagnoosiin ja sen jälkeen lääkärin kanssa oikeanlaisen lääkityksen löytämiseen. Uniongelmat katosivat päivässä ja olin sen jälkeen hormonaalisesti tasapainoisempi.

Tai niin ainakin luulin.

Ensimmäinen puoli vuotta lääkityksen kanssa oli säätämistä, mutta lopulta oikea taso löytyi. Dopamiini on siitä kehno välittäjäaine, että sen eritystä säätelevät elimistössä todella monet asiat ja se osallistuu suurimpaan osaan aivojen toimintaa ohjaavista prosesseista. Lisäksi todella pienet heitot alle tai yli aiheuttavat erilaisia oireita aina liiallisesta syömisestä ja peliriippuvuudesta levottomuuteen ja maniatyyppisiin oireisiin.

Olin kuitenkin tyytyväinen koska sain nukuttua ja se oli siinä vaiheessa elämää kaikista tärkeintä. Jokin jäi kuitenkin kalvamaan, koska aivan kaikki oireet eivät poistuneet. Elämä oli kuitenkin entiseen verrattuna kymmenkertaisesti parempaa ja laadukkaampaa, joten annoin mennä ja rupesin elämään – koin nimittäin että olin tavallaan menettänyt edelliset kymmenen vuotta ”usvassa” kulkemisen takia. Koin saaneeni uuden elämän ja tein kuten kuka tahansa siinä tilanteessa; nautin siitä ja kerroin kaikille kuinka iloinen olen.

Ongelma oli vain siinä, että dopamiini saattaa laittaa vähän liikaa virtaa elimistöön, varsinkin jos sitä on liikaa. Paukutin yrittäjänä menemään vähän siellä ja täällä, fokuksen ollessa kaikkea muuta kuin terävä. Kaikki ne oireet jotka varsinainen ongelma aiheutti, jäivät dopamiinivaikutuksen alle. Me lääkitsimme kyllä periaatteessa oikein, mutta meiltä oli jäänyt yksi kohta koko paketista huomioimatta. Luulimme oikeaoppisesti hoitavamme syytä, mutta hoidimme osittain myös oiretta. Tietysti emme tätä tässä vaiheessa tienneet ja hoitolinja oli siinä suhteessa asianmukainen.

Väänsin kuitenkin menemään 24/7. Jätin liikunnan, etten kuormitu liikaa (en ole oikein koskaan välittänyt liikunnasta ja sen ollut minulle välttämätön paha), istuen päivät pitkät koodaamassa. Painoa kertyi, mutta ajattelin, että se on helppo hoitaa pois. Loppuvuoden asuin toisella paikkakunnalla ja tein 16-20 tunnin päiviä. Vapaa-ajat katsoin leffoja koska se oli ainoa tapa saada aivot pois päältä. Paino nousi, mutta ehtiihän tuon sitten dietata pois, ajattelin vain.

Jouluna alkoi kolmen viikon loma ja koko sen ajan käytännössä istuin sohvalla ja tuijotin seinää. Silloin huomasin ensimmäisen kerran, että eipä se diettaaminen nyt niin helppoa olekaan. Helmikuussa tuli seinä vastaan ja henkinen jaksaminen oli kortilla. Virtaa kuitenkin riitti, koska dopamiini. Tuttu lääkäri puoliksi pakotti kokeisiin ja pyysin samalla että katsotaan testosteroniarvot, koska ne olivat jo vuosia pyörineet mielessäni ja uskoin että ne eivät ole kunnossa.

Tulosten tullessa totesin olleeni oikeassa. Olisi pitänyt luottaa elimistön signaaleihin jo kauan aikaa sitten. Muut arvot olivat toki ylärajoilla tai hieman yli, mutta testosteroni oli niin matalalla, että sillä tasolla minun ei olisi pitänyt päästä edes sängystä ylös. Mutta koska dopamiini peitti oireita, niin testoon liittyvää ongelma ei havaittu. Uusintamittaus kahden viikon päästä kertoi edelleen, että arvot ovat ihan kuoleman kielissä, joten päätimme kokeilla korvaushoitoa. Tässä kohtaa on ehkä hyvä mainita, että dopamiini, joka on selkeästi aiheuttanut lähes kaikki ongelmani, on voimakkaasti testosteronin säätelemä. Tästä voitte varmaankin jo laskea yhteen mihin kaikki kulminoituu.

Laskimme dopamiinia stimuloivaa lääkitystä ja aloitimme testosteronikorvaushoidon. En voi sanoin kuvata minkälainen maailma minulle avautui. Väsymys katosi, unentarve väheni, libido roiskahti kattoon, fokus tarkentui 4k-tasolle, aloin nauttia auringosta (ennen vihasin sitä), liikunta tuntui mukavalta (ennen ei), en halunnut tehdä töitä vaan olla perheen kanssa. Olin gladiaattorien kuningas ja lohikäärmeiden tappaja. Halasin V8-autoja ja – eihän sitä voi jättää rehellisyyden nimissä sanomatta – näin kaikki maailman tissit.

Luonnollisesti yllä oleva fiilis tasoittui jonkin verran ensimmäisen viikon jälkeen, mutta mieshormonilla oli selvästi paikkansa ja testijakson jälkeen lääkitys jää pysyväksi. En halua sanoa, että jouduin hoitoon, vaan nimenomaan pääsin. Ilman tätä olisi loppuelämä tuskin ollut kuitenkaan muuta kuin vääränlaista vauhtia. Vaikuttaa siltä, että testosteroni on ollut aina lapsuudesta saakka se joka ongelmat on aiheuttanut, mutta se on oireillut dopamiinivaikutuksen kautta. Nyt kuitenkin, kun vedin viimeiset puoli vuotta todella syvissä vesissä yrityksen työmäärän kanssa, testo laukesi lopullisesti pohjaan. Onni onnettomuudessa, pääsimme juurisyyn jäljille ja saimme asian hoitoon.

Ja NYT voin sanoa että oikeasti elän. Ryhti parani. Ääni madaltui. Artikulaatio selkeni. Kaikki ihmiset kysyvät että mitä on tapahtunut. Toki olen pohjimmiltaan edelleen se introvertti joka tarvitsee myös latausta ilman ihmisiä, mutta nyt sekin on helpompaa. Olette varmasti huomanneet tämän muutoksen myös teksteissäni ja ulosannissani, koska hormonit vaikuttavat joka paikkaan. Etsin vielä vähän itseäni tämän muutoksen kautta, joten malttakaa sen suhteen hetki. Yritän välttää ylilyöntejä.

Koska haluan keskittyä ensisijaisesti siihen että saan paketin oikeasti kuntoon, niin olen tehnyt erinäisiä toimenpiteitä. Palkkasin itselleni (niistä muutamasta kovan luokan ammattilaisesta joiden käsiin uskalla treenini antaa) personal trainerin, koska joskus pitää vain ammattilaisenkin luottaa muihin. Karsin ison osan turhista duuneista (niitäkin löytyi) ja keskityin oleelliseen.

En siis palanut loppuun tai väsynyt työntekoon, saanut hermoromahdusta tai mitään muutakaan sellaista, vaan humalluin duuneista. Koska dopamiinipöhinöissäni en osannut hiljentää, niin fysiologia kippasi nurin. Teen edelleen töitä, koska haluan ja se on kivaa, mutta nyt säätelen tekemisen määrää. Toki vauhtipätkä otti veronsa, joten täydelliseen palautumiseen menee varmasti kuukausia.

Edukseni on pakko varmasti mainita myös se, että en kykene stressaamaan asioista. Vaikka olin tietyssä kohtaa nukkunut viikkoihin todella vähän, syönyt pitkään roskaruokaa, firman tilillä oli euro ja laskuja rästissä tuhansilla, niin en stressannut ollenkaan. Verenpaine pysyi normilukemissa enkä sairastellut. Minä vain olin – kunnes tämän vuoden alussa sekin pallo alkoi lopulta tulla täyteen.

Tässä kohtaa on pakko myös myöntää, että ajanjakso marraskuusta maaliskuun alkuun on jäänyt osittain hämärän peittoon ja olen varmasti unohtanut hoitaa asioita joita olisi pitänyt hoitaa. Olen pahoillani, ota yhteyttä niin viedään proggikset loppuun.

Nyt kävi siis tässä kohtaa elämän aikajanaa näin. Mutta so what? Tämä koettu. Problem solved ja kohti uusia seikkailuja. Kaikesta kannattaa kuitenkin oppia niin paljon kuin mahdollista, joten tämä koko prosessi kertoo joka tapauksessa minulle – ja toivottavasti myös sinulle – monta asiaa, joita ei voi sivuuttaa.

1. Vaikka olisi kuinka ammattilainen, niin itseään ei voi katsoa kokonaisuutena objektiivisesti. Minulle suurin ongelma oli katsoa peiliin ja myöntää että epäonnistuin suunnitelmassani. Oli pakko pysähtyä kuuntelemaan muita ja hyväksyä se että on pakko pysähtyä. Tiedostin kyllä koko ajan, että kaikki ei ole kohdallaan, mutta vaikka kuinka olen tietoinen elimistöni toiminnasta ja erittäin oppinut psykofysiikan suhteen, niin siltikin vain ihminen, joka kielsi lähes oppikirjamaisesti oman ongelmansa.

Silti, minulla oli koko ajan takaraivossa tieto siitä että jossain menee vikaan. Olen käyttänyt vuosia siihen että tiedän mitä kropassani tapahtuu. Pystyn kertomaan joskus jopa sen hetken, kun esim. lääkkeen vaikutus loppuu ja tunnistan todella usein ovatko esim. ajatukseni omia vai opittuja. Siitä huolimatta – tai ehkä sen takia – kun elämässä tapahtui niin paljon kivoja juttuja ja ainakin osittain lääkityksen ansiosta, en halunnut kuunnella ihan kaikkea mitä elimistö minulle kertoi. Tämä lienee yleistä niiden keskuudessa jotka ”parantuvat” jostain vaivasta esim. tietyn ruokavalion avulla.

2. Ilman lääketiedettä emme olisi koskaan tienneet mikä minua vaivaa. Olisimme toki voineet kokeilla kaikenlaisia yrttejä, ruokavaliota ja taikavoimia, mutta vaikka oireet olisivat poistuneetkin, niin mihin se olisi johtanut? Dopamiinin kohdalla se ei olisi poistanut testosteroniongelmaa ja päinvastoin. Kaikki mitä olisimme tehneet ilman diagnosointia, olisi ollut hakuammuntaa ja olisimme edenneet sokkona. Nyt jos lääkityksen teho jostain syystä loppuu, tiedämme missä vika on, eikä tarvitse aloittaa vaikkapa ravintolisäseikkailua uudestaan.

3. Hormonaalinen toiminta on erittäin monimutkainen asia ja mitään hormonia ei voi koskaan käsitellä yhtenä asiana. Jokainen hormoni vaikuttaa toiseen, jokainen välittäjäaine toiseen ja näiden kaikkien lopputulos vielä koko pakettiin. Lisäksi kokonaisuuteen vaikuttavat ruoka, liikunta, inaktiivisuus, stressi ja niin moni muu asia monta kertaa päivässä, että kukaan ei voi käsitellä kokonaisuutena sitä tietomäärää.

Endokrinologitkaan eivät tiedä läheskään kaikkea, joten kukaan ei voi millään kurssilla opettaa hormonitoiminnasta oikein mitään oleellista yhden tai kahden viikonlopun kurssilla. Jos joku muuta väittää, niin puhuu suoraan sanottuna paskaa. Itse ole opiskellut fysiologiaa ja sitä kautta hormonitoimintaa nyt vuosia sekä yliopistossa että itsenäisesti. Näin pitkään meni, että ymmärsin perusasiat tarpeeksi hyvin ja kykenin käsittämään suunnilleen sen kokonaisuuden mitä omassa elimistössä tapahtuu, sekä tekemään johtopäätökset omasta tilastani. Ja sekin piti vielä varmistaa laboratoriokokein.

Jos jokin asia, olipa se sitten ruokavalio tai ravintolisä, tuntuu parantavan sinut tai vähentävän oireitasi, niin tilanne voi olla hetkellinen, vaikutus voi tulla ”väärän” hormonin kautta joka peittää toisen aiheuttamat oireet alleen, tai sitten kaikki vain tulkitaan väärällä tavalla. Se, että olo on hyvä ja olet oireeton ei valitettavasti kerro että olet parantunut, vaan pahimmillaan se kertoo, että sinulle on syntynyt hormonaalinen ”yliannostus” väärään suuntaan.

Myönnän, että oma fysiologiani on hieman poikkeuksellinen ja tunnistan esimerkiksi puolen asteen tarkkuudella koska lämpötila on vääränlainen nukkumiseen, mutta se vain korostaa sitä seikkaa kuinka vaikeaa hormonaalisen toiminnan tulkitseminen on.

4. Haluaisin korostaa, että tällaisten ulostulojen ei ole tarkoitus olla mielestäni rohkeita. Tämä teksti ei ole rohkea, vaan ihan normaali elämän kuvaus. Me olemme kaikki erilaisia ja elämme elämässä erilaisia vaiheita, joten miksi suurin osa kirjoittelee vain positiivisia juttuja elämästään? Elämään kuuluu kaikenlaista ja aina se ei ole kivaa, mutta se ei ole myöskään mitenkään ihmeellistä. En halua että tätäkään kirjoitusta nostetaan mitenkään erityisesti jalustalle sen takia että se olisi rohkea, vaan haluan että ymmärrät siitä miten monimuotoista elämä ja ihmisen fysiologia on. Haluan että ymmärrät miksi elämää voi oppia vain elämällä ja itseään tutkimalla.

Haluan myös korostaa, etten ole millään tavalla katkeroitunut terveydenhuoltoa kohtaan, vaikka joku voisi todellakin katsoa minun menettäneen ainakin 10 vuotta elämästäni siksi, ettei oireitani ole ennen osattu diagnosoida. Minulla ei ole mitään syytä olla katkera, koska olen kuitenkin elänyt koko ajan ja muokannut tietoisuuttani eletyn mukaisesti. Olen aktiivisesti etsinyt ratkaisua ja löytänyt itse syyn. Olisi voinut käydä myös niin, ettei ongelmaa olisi koskaan ratkaisu ja juputtaisin asiasta sitten 90-vuotiaana. Ei, nythän minulla on täysin uusi alku ja vahvuutena se, että minulla on kaikki se viisaus ja koulutus käytettävissä mitä monella ei ole.

5. Asenne ratkaisee. En missään nimessä väheksy terveellisiä elämäntapoja, mutta huomasin että ravinnolla, liikunnalla tai millään muulla ei ole kovin suurta merkitystä jos ajatukset ovat negatiiviset. En ole sairastellut parin vuoden aikana kovin pahasti kuin kerran ja fysiologia on siis kestänyt tätä ränttätänttää melkein kaksi vuotta lähes oireetta. Toki rajat tulevat aina jossain vastaan, mutta jos katsoo maailmaa positiivisesti, uskoo tulevaan ja itseensä eikä murehdi turhia, niin se on käytännössä supervoimaan verrattavissa oleva tekijä.

Valitettavasti myös sille on olemassa kryptoniittinsa. Kuten kaikelle.

Elä murehdi. Mutta elä.