Erityisherkkä vai vain normaalia herkempi introvertti

En usko että erityisherkkiä ihmisiä on olemassa. Sen sijaan uskon että niin sanottu erityisherkkyys on turhaan muiden toimesta jalustalle nostettu – ja ehkä jopa tarkoitushakuinen – ominaisuus joka ilmenee vain normaalia sensitiivisemmillä introverteilla.

Sen sijaan uskon kyllä, että koetut oireet ja luonteenpiirteet ovat todellisia ja monilla on jopa vaikeuksia sopeutua yhteiskuntaan niiden takia. Tiedän kyllä hyvin, että erityisherkkyys on kiistelty aihealue jonka olemassaolosta ollaan montaa eri mieltä. Jos koet olevasi erityisherkkä niin en minä sitä sinulta ole ottamassa pois. Jokaisella on oikeus kokea oma elämänsä kuten haluaa.

Vaikka edellisessä kirjoituksessani mainitsin, että blogi on lähes lähdeviitteetön, lisäsin niitä tähän tekstiin kuitenkin fysiologisten väitteiden kohdalla muutamia. Niiden kautta on myös mahdollista ehkä löytää tarkempaa tietoa aiheesta.

Lyhyt johdanto. Olen ollut viime vuosina äärimmäisen kiinnostunut dopamiinista koska se osoittautui ratkaisevaksi tekijäksi oman, 35 vuotta kestäneen unihäiriön hoidossa. Olen törmännyt dopamiiniin niin monessa asiayhteydessä, että olen vakuuttunut sen olevan yksi tärkeimmistä välittäjäaineistamme. Dopamiini on mukana lähes kaikessa aina vuorokausirytmistä ja lämpötilan säätelystä aivojen palkintojärjestelmään ja obesiteettiin.

Uskonkin itse asiassa, että monet päivittäin kokemistamme satunnaisista ja pysyvemmistä oireista ovat dopamiinin ja monen muun keskushermoston välittäjäaineen tuottamia ”elimistön eri tilojen mikrojaksoja” joita vain tulkitaan alitajuisesti väärin. Nämä mikrojaksot ohjaavat meidän käytöstämme ja kertovat mitä elimistöltämme sillä hetkellä puuttuu. Näin ollen esimerkiksi magnesiumvaje voi olla vain hetkellistä ja sen syöminen ravintolisänä on ehkä turhaa.

Tai kun elimistö huutaa makeanhimossaan sokeria, se voi johtua vain edellisen yön tietyn unijakson häiriintymisen aiheuttamasta lievästä univajeesta ja sitä kautta aavistuksen lisääntyneestä energiankulutuksesta, mikä sysää elimistön glukoositasapainon hetkellisesti kallelleen. Tai kun elimistön tekee mieli olutta, se voi johtua vain kohonneesta dopamiinipitoisuudesta. Välittäjäaineet vaikuttavat jopa makuaisteihimme tätä kautta.

Tila ei siis välttämättä ole pysyvä eikä kerro mitään esimerkiksi elimistön kroonisesta vajaustilasta, eikä näin ollen aiheuta mitään sen kummempia toimenpiteitä. Ongelmana vain tahtoo olla, että ihmisen on pakko löytää seuraamuksille syy, jolloin tiedonhaluinen, mutta sitä käsittelemään kykenemätön ihminen jää muiden tarjoaman, usein epäoleellisen ja mainontaa piilottavan tiedon varaan.

Noh, tämä on vain pohdintaa. Introvertti ja ekstrovertti ovat kuitenkin olemassa olevia, luonteenpiirteitä ja käytöstä kuvaavia termejä. Käytän niitä tässä vain selkeyden ja yleistajuisuuden vuoksi, muuten on oikeastaan sama miksi tietyn ominaisuuden omaavia ihmisiä kutsuu. Termit ja määritelmät eivät koskaan osu täsmälleen oikeaan, mutta jotta teksti ei menisi täysin diipailuksi, pysytään näissä.

Introvertin ja ekstrovertin erot voidaan lyhyesti määritellä siten, että ensin mainitun energian vievät muut ihmiset ja toiminta, kun taas jälkimmäinen tarvitsee sosiaalisuutta ja aktiivisuutta. Introvertti pitää yksinolosta, mutta nauttii myös muiden seurasta jos saa valita itse seuransa. Ekstrovertti taas on aina valmis menemään. Tämä ei tarkoita sitä että introverttityyppiset ihmiset olisivat sisäänpäin sulkeutuneita tai epävarmoja, muttei myöskään sitä että kaikki ekstrovertit olisivat adrenaliininarkkareita ja koko ajan menossa. Myöskään älykkyyden kanssa asialla ei ole mitään tekemistä eikä introvertti/ekstovertti-ajattelu sulje esimerkiksi temperamenttiajattelua pois.

Mutta.

Introverttien ja ekstroverttien aivot ovat erilaiset. Sen lisäksi että ne aktivoituvat eri tavalla eri tilanteissa, on niiden dopamiini- ja asetyylikoliinijärjestelmässä (1) sekä prefrontaalisen aivokuoren rakenteessa eroja (2). Introverteilla vaikuttaisi olevan myös enemmän hermostollista aktiviisuutta (3), mikä tarkoittaisi eroja muun muassa muistin toiminnassa ja motoriikassa. Väitetään myös, että introvertit eivät saa dopamiinivaikutuksen takia yhtä paljon iloa esim. luontodokumenteista puutteellisen palkintojärjestelmän toiminnan takia (4) ja ekstrovertit kiinnittäisivät enemmän huomioita ihmisten kasvoihin (5). Introvertit puhuvat konkreettisemmin (6) ja ekstrovertit pukeutuvat koreammin (7).

Vallalla olevien teorioiden mukaan introvertit ovat yksinkertaisesti herkempiä (sensitiivisempiä) dopamiinin vaikutuksille kuin ekstrovertit. Tätä voisi verrata vaikka tilanteeseen jossa introvertin ”tarvekuppi” tulee nopeammin täyteen kuin ekstrovertin. Luonnollisesti myös tämä teoria on haastettu (8,9), vaikka moni tutkimus viittaakin, että introverttien toimintaan johtava, aivoissa toimiva dopamiini- ja/tai asetyliinikoliinrata oli pidempi – tai kiertäisi ainakin useamman mutkan – kuin ekstroverttien vastaava. Tämä selittäisi miksi introvertit hakevat esimerkiksi pidempään sanoja tai miettivät tekojensa seurauksia enemmän.

On myös esitetty, että ekstrovertit olisivat onnellisempia (10), mutta tätä ei voitane koskaan allekirjoittaa täysin, koska onnen määritelmä on hyvin vaikea ja yksilöllinen. Lisäksi monikaan viittamani tutkimus ei ole suoraan yleistettävissä suurin, heterogeenisiin väkijoukkoihin.

Kukaan ei ole kuitenkaan yleensä täysi introvertti tai ekstrovertti. Erilaiset aivokemioiden säätelyhäiriöt, aivovammat, lääkkeet ja esimerkiksi alkoholi saattavat muuttaa luonnettamme ns. normaalista poikkeavaksi. Introvertista tulee humalassa ekstrovertti, dopamiiniaineenvaihduntaan alentavasti vaikuttavaa käyttävä lääkeainetta ekstrovertti häviää omiin oloihinsa, kun taas dopamiiniaineenvaihduntaa boostaavaa lääkitystä käyttävä introvertti alkaa käyttäytyä jopa lähes itsetuhoisesti.

Itse olen selkeästi introvertti, mutta esimerkiksi alkoholi saa minut hypersosiaaliseksi. Minulla on myös dopamiinitasoja nostava lääkitys. Estoja minulla ei ole koskaan ollut, mikä taas selittynee osittain mielialansäätelyhäiriöllä. Olen kuitenkin syntynyt tällaiseksi, ominaisuudet eivät ole missään nimessä opittuja. Haen usein pitkään sanoja, viihdyn yksin mutta en toisaalta elä minkäänlaisessa rytmissä tai rutiineissa. Olen tietyille asioille hyvin empaattinen ja tietynlainen musiikki tai elävän kuvan ja äänimaailman yhdistelmä saa minut helposti itkemään. Eräässä vaiheessa elämää, kun dopamiinitasoni olivat selvästi univajeen takia matalalla, olin erittäin lämpöherkkä. Väsyneenä olen edelleen herkkä melulle, muuten kaikki on yleensä ok.

Jossain vaiheessa oireeni olisivat usean vuoden ajan selvästi niputtaneet minut erityisherkäksi. En ole sellainen kuitenkaan koskaan kokenut olevani, vaan kuten lopulta paljastui, kaikki johtui synnynnäisestä taipumuksesta liian matalaan dopamiinipitoisuuteen. Koenkin, että jos olisin päätynyt olemaan ”vain” erityisherkkä, olisin tyytynyt kohtalooni ja luullut olevani sellainen koko loppuelämäni.

Erityisherkät kokevat usein oireensa normaalia voimakkaampana. He kokevat myös olevansa usein erilaisia kuin muut. Erilaisuutta ei ole aina katsottu hyvällä ja ehkäpä meillä on vielä jossain alitajunnassa sellainen ajatus, että erilaisuus on huono asia ja sitä kautta oma herkkyys koetaan poikkeavana. Koska omille tuntemuksille ei myöskään tiedetä syytä, niin epävarmuus lisää joukkoon kuulumattomuuden vaikutusta.

Teoriani mukaan syy on nimenomaan dopamiinijärjestelmän sensitiivisyydessä. Olen huomannut introverteissa erilaisia yhteneväisiä piirteitä ja rakennellut logiikkaa mistä ne voisivat johtua. Luonnollisesti nämä esiintyvät erilaisissa ihmisissä eri vahvuuksilla. Tässä tekstissä ei oteta suoria psykosomaattisia vaikutuksia millään tavalla huomioon, saati tehdä erotusdiagnooseja erilaisten käytökseen vaikuttavien sairauksien välillä. En osaa sanoa kuinka monen näistä pitää toteutua että voidaan niputtaa ihmisiä samanlaisiin kategorioihin, eikä minulla ole myöskään minkäänlaista pyskologista kompetenssia väittää yhtään mitään.

Pohtia kuitenkin aina voin.

Introverteilla ja ns. erityisherkillä tuntuisi esiintyvän valtaosa seuraavista oireista/ilmiöistä.

Voimakkaat stressireaktiot voivat olla kaikkien alla olevien syy tai seuraus. Stressireaktio ja siitä johtuvat oireet voivat olla täysin psykosomaattisia ja ”ajatuksilla aiheutettuja”, mikä taas voi johtua nimenomaan siitä että omaa reaktiota ympäristölle ei osata selittää ja sitä ehkä jopa hävetään.

GI-kanavan ongelmat, kuten pähkinänsärkijäruokatorvi, refluksi, ilmavaivat ja ruoansulatushäiriöt. Näiden esiintyvyys on mielestäni paljon suurempi introverteilla. Sitä on vaikea sanoa kuinka paljon näistä oireista johtuu hermostosta ja kuinka suuri osa on vain oireilua kaikelle muulle. Joka tapauksessa, introvertit tuntuvat jännittävän enemmän mahallaan ja vessassa pitää ravata normaalia enemmän, olipa sitten kyseessä tentti, matkalle lähtö tai elokuvateatterissa käynti.

Unihäiriöt ja varsinkin herkkäunisuus. Tämä voi olla myös opittua. Jotta unihäiriö voitaisiin laskea tähän oireistoon, sen olisi täytynyt olla aina jollain tasolla mukana elämässä. Oman kokemukseni mukaan läpi elämän kestävät unihäiriöt alkavat pahentua noin 30 ikävuoden jälkeen. Oletan, että tässä kohtaa hermostosta alkaa loppua pikku hiljaa palautumisreservi ja vaikutus suurenee vuosi vuodelta.

Hahmotushäiriöt, eli ajan ja paikan ongelmat. Matemaattiset ongelmat, vasemman ja oikean sekoittaminen, analogisen kellotaulun hahmottamisen vaikeus… oppimisvaikeudet ja erilaiset hahmotushäiriöt eivät tarkoittaneet että olit koulussa laiska (kuten ei lapsuuden unihäiriökään), vaan että dopamiinijärjestelmässäsi on ehkä aina ollut jonkinlainen häiriö.

Lihasjumit tuntuvat olevan ehkä yleisempiä introverteilla. Dopamiini nimittäin vaikuttaa myös lihastonukseen. Vaikutus voi tulla myös kohonneen prolaktiinipitoisuuden kautta (joka johtaa alentuneisiin dopamiinitasoihin). Lihasjumit voivat johtua myös välittäjäainejärjestelmän väsymisestä (katso väsymys jäljempänä).

Aistiärsykkeet ilmenevät vahvempana (hermoston yliherkkyys) ja väsymys vahvistaa niitä (katso väsymys jäljempänä). Peitto tuntuu iholla ahdistavalta, kosketusta kavahdetaan, on liian kuuma, meteli hakkaa päätä… nämä ovat yhteisiä oireita aistiyliherkällä. Myös univaje vaikuttaa näihin dopamiinin säätelyn kautta.

Erilainen musiikkimaku. Introvertit pitävät usein haastavammasta tai teknisestä musiikista. Ok, musiikkimakua on toki hankala mitata ja oikeasti kaikilla on toisistaan poikkeava musiikkimaku, mutta usein hiljaisemmat, pohtivat ihmiset kuuntelevat ehkä mielellään teknisempää musiikkia kuten metallimusiikkia tai klassista, kun taas ekstrovertit eivät vaadi musiikiltaan niin paljon vaan suoraviivaisempi musiikki käy. Tämä ehkä siksi, että musiikkikin ”kiertää” aivoissa pidempään ja sen rakennetta analysoidaan alitajuisesti enemmän. Tämän perusteella voidaan pohtia, käyvätkö ekstrovertit enemmän esim. tanssimassa diskossa ja introvertit rauhallisimmissa konserteissa/kuuntelevat musiikkia mieluiten kotonaan. Toki syy käytökselle voi olla myös toisen halu hakeutua sosiaaliin ympyröihin ja toisen vältellä niitä. Toisaalta kokemukseni mukaan muusikoissa vaikuttaisi olevan ehkä hieman enemmän introvertteja, jota taas voisi perustella introverttien aivojen suuremmalla motorisella aktiivisuudella.

Väsymys tulee nopeammin ja se on raskaampaa. Tälle on looginen selitys ja se johtunee välittäjäainereseptoreiden nopeammasta kyllästymisestä (saturaatiosta), jolloin jaksaminen loppuu nopeammin ja palautuminen on hitaampaa. Introvertti voi halutessaan kyllä piiskata itsestään irti vaikka kuinka paljon esimerkiksi pakollisen työputken takia, mutta toipuminen on hitaampaa ja siihen menee päiviä. Tätä voisi verrata vaikka amfetamiininkäyttäjän väsymykseen. Kun on ensin painettu menemään päiväkausia täysiä, täytyy aineen hävitessä elimistöstä ottaa kerralla enemmän takaisin.

Empatia ja muut tunnereaktiot ilmenevät usein hyvin vahvana, jopa hysteriana, mutta vain asioihin joilla on oikeasti merkitystä. Toisin sanoen, empatian ja muiden kohteet on ennalta valittu. Tämä valinta ei välttämättä ole tiedostettua vaan sen juuret saattavat juontaa jopa kymmenien vuosien taakse. Tunnereaktio on kuitenkin aina kohdennettu ja liittyy jossain määrin palkkiojärjestelmään.

Tarve selittää oireita tai hävetä/kummastella niitä. Tämä on järjetöntä, mutta yhteiskunta tuntuu olevan tehty aamuseitsemältä herääville ekstroverteille ja kaikki muut ovat joko sairaita tai laiskoja. Ei mene läpi.

Joka ikinen yllä mainittu asia voidaan viimeistä lukuunottamatta yhdistää (ainakin) dopamiinin (ja asetyylikoliinin) säätelyyn. Tämän perusteella olenkin tullut johtopäätökseen, että mitään erityisherkkyyttä ei ole olemassakaan, vaan kyseessä on introvertismin muoto joka on sidottu aikaan ja paikkaan, mutta johon vaikuttavat myös esim. ympäristö ja kulttuuri. Jos aivokemiat niin päättävät, niin ihmisen käytös voi muuttua silmänräpäyksessä täysin päinvastaiseksi. Tästä esimerkkinä vaikkapa viinashotti tai rakastuminen. Näin ollen erityysherkkyyttäkin pitäisi pystyä säätelemään vaikuttamalla dopamiiniaineenvaihduntaan.

Jos kokisin olevani erityisherkkä, niin kokisin sen myös elämää rajoittavaksi tekijäksi ja haluaisin siitä eroon.

Mitä mieltä sinä olet? Ajatus tähän tekstiin lähti tästä artikkelista.

Lähteet

1. http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0926641005002880
2. http://www.jneurosci.org/content/32/50/18087.short
3. http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0191886997000275
4. http://journal.frontiersin.org/article/10.3389/fnhum.2013.00288/abstract
5. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3129862/
6. http://jls.sagepub.com/content/32/2/191
7. http://psycnet.apa.org/psycinfo/1981-26914-001
8. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11301519
9. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16834487
10. http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/019188699090157M

28 vastausta artikkeliin ”Erityisherkkä vai vain normaalia herkempi introvertti”

  • Erityisherkissä on ekstroverttejakin. Miten tämä sitten selitetään?

  • Ilmeisestikään et ole perehtynyt lainkaan käsitteeseen ”erityisherkkyys”. Sitäpaitsi minut on useissa eri testeissä todettu extrovertiksi. Aistiyliherkkyyden lisäksi minulla on lievää synestesiaa. Koska mulla ei ole lääketieteellistä ammattitaitoa, en ryhdy kanssasi väittelemään, kehoitan vaan perehtymään asiaan ennen kuin provosoit.
    Dopamiinilääkityksestä mulla on kokemus, että sitä käyttäessäni mikään ei tuntunut miltään.

  • Mielenkiintoinen näkökulma asiaan ja mielenkiintoisia pointteja. Eikä huonoja ollenkaan. En ole hyvä väittelemään ja puolustamaan asiaani – olenhan erityisherkkä :D, mutta muutama ajatus nousi mieleen. Keskittymiskykyni on myös heikko, joten voi olla, että osa tekstistä meni sen vuoksi ohi. Luen sen varmaan vielä monesti uudelleen. En myöskään väitä olevani älykäs, joten tunnepohjalta mennään, kuten pitkälti aina.

    Kysyisin ensin, että kuinka hyvin olet tutustunut erityisherkkyyteen? Tiedät, että kyseessä on (öö väitetään olevan) synnynnäinen, hermostollinen ominaisuus? Että tämä on ihan hyväksytty ja todettu juttu mm. psykologipiireissä? Ainakin yleisesti. En ole jokaista psykologia tavannut, joten en tiedä. Oma terapeuttini asian onneksi tunnistaa ja tunnustaa. En voisi käydäkään sellaisella, joka asian kieltäisi, niin suuri ja tärkeä asia tämä itselle on ollut. Siis se, että tästä aikoinaan opin. Luin aiheeseen liittyvän kirjan suuressa tunnemyrskyssä alusta loppuun ja se oli raskain ja tärkein kirja, mitä olen koskaan lukenut. Vihdoin olin itseni löytänyt.

    Oletko lukenut kirjallisuutta aiheesta?

    Isoksi osaksi nuo asiat ja piirteet, joista kirjoitit, tekee järkeä ja kykenen katsomaan niitä objektiivisesti. Uskoisin, että osittain nuo voisikin selittyä tuollaisella. Toisaalta tuossa on myös vain (pieni) osa niistä piirteistä ja asioista, joita erityisherkät kokee. Iso osa niitä suurimpia, kylläkin.

    Itse olen introvertti myös, kyllä. Mutta kaikki erityisherkät eivät ole introvertteja. Meitä on myös ekstrovertteja.. En muista nyt prosenttijakaumaa, mutta onhan introvertteja kyllä suurempi määrä. Olisiko ollut jotain 80/20? Muistista kaiveltu mutu. Ei tieto.

    Minä en koe erityisherkkyyttä elämää rajoittavaksi tekijäksi. Koen, että tämä on suuri voimavara ja parhaimpia piirteitäni. On rikkautta tuntea asioita niin monella eri taajuudella, kokea asiat jokaisella mahdollisella syvyydellä, nähdä niin paljon enemmän ja kokea monenlaista kauneutta, hukkua musiikkiin, omata voimakas intuitio ja kyky kuunnella sitä, aistia ihmisten energioita ja mielialoja ja kiinnittää huomiota kaikenlaisiin asioihin ja eleisiin, joita moni muu ei koskaan tule huomaamaan. Tämän kaiken mitä koen, annan takaisin maailmalle. Ihmisille. En koe, että jään mistään paitsi tämän vuoksi. Päinvastoin – saan aivan tajuttomasti lisää elämään. Valtavasti.

    Tottakai asiaa joskus myös kiroan. Etenkin silloin kun joku läheiseni kärsii. Tai tuttu. Tai puolituttu.. Okei, melkein kuka vain. Minä kärsin silloin myös. Se ei ole pelkästään empatiaa. Se on sen saman tuskan konkreettista tuntemista. Vaikka ihmisellä itsellään ei olisi minulle entuudestaan minkäänlaista tunnesidettä. Tunnen kaiken, niin hyvässä kuin pahassa. Joskus sattuu liikaa ja silloin ehkä vähän kiroan.

    Siinä muutama ajatus, mitä näin äkkiseltään heräsi. Voidaan jatkaa keskustelua myös toisaalla, jos tahdot, viestit kulkee. Tai vaikka nenätysten. :D

    • Heidi, hyvä kirjoitus! Ketju aloittaja oli kokonaan unohtanut tai ei ollenkaan tiennyt mainita esim. havaintoherkkyydestä ja havaintotarkkuudesta, joka on myös erittäin hyvä kyky ihmisellä ja lisäksi suuri nautinto. Sitä e vaihtaisi pois mistään hinnasta, vaan pikkuisen ”säälinkin” niitä ihmisiä, joilla ei ole herkkyyttä havaita ympäristöään. Sanon heitä koviksi, luonnottomiksi ja ymmärtämättömiksi ihmisiksi.

  • Niin. Mä nyt yleensäkin olen sitä mieltä, että ihmisiä luokitellaan ja diagnosoidaan ihan liikaa. Pienestä pitäen. Painotetaan jo päiväkodissa muka yksilöllisyyttä, silti jos poikkeat tavalla tai toisella massasta, syitä aletaan hakea ja diagnoosia kaivata. Totta kai varsinaiset sairaudet jne. on hyvä löytää ja selvittää ja löytää niihin hoito, mutta että toiset luonteenpiirteetkin on arvostettavampia kuin toiset.

    Niin, minähän oli ujo lapsi. Monien mielestä sairaalloisen ujo. Silloin se ei sentään ollut lähes rikos kuten nykyään, mutta melkoinen kummeksunnan aihe. Ei siihen mitään sen kummempaa syytä ollut. Taustoissani ei ollut mitään outoa, ujous kulkee vahvasti geeneissä. Ai niin, nykyään ei puhuta välttämättä varsinaisesti ujoudesta. Mutta se minä olin ja olen ehkä ajoittain vieläkin. Alkoholillahan sitä sai teini-iässä helpotettua. Mutta ei se ujon sosiaalinen elämä helppoa ollut. Etenkin mm. koulujen esitelmät olivat yhtä helvettiä =D

    Toisaaltahan mä olen erittäinkin sosiaalinen. Näin aikuisiässä ihmiset ei voi edes kuvitella, että mä olen joskus ollut ujo. Mähän olen se pälpättävä, aktiivinen viipottaja. Niin, harva meistä on vain sitä tai tätä. Olenhan mä monesti saanut ADHD -leimaa otsaani. Hmm, en tiedä. Mitä mä silläkään diagnoosilla tekisin?

    Erityisherkkä? Kyllä, mä olen erityisen herkkä monille asioille. Mä en kestä melua. Se ärsyttää mua suunnattomasti ja väsyttää mut tehokkaammin kuin raskainkaan salitreeni. Olisin halunnut työskennellä päiväkodissa, mutta en mä jaksa sitä hälinää. Sen sijaan kuuntelen kyllä musiikkia ja kovalla. Kyllä, sitä metallimusiikkia ja mieluummin teknisempää kuin suoraviivaisempaa ”meteliä”. Tosin moni käsittää metelin erilailla kuin minä :) Musiikki ja esim. puhe samanaikaisesti on taas raivostuttavaa. Sen takia kuuntelen kuulokkeilla. Ai ja keikoilla ei saa mölöttää :)

    Mulla on myös herkät tunteet. Mä vaistoan herkästi, mä loukkaannun herkästi, toisaalta vähät välitän. Mä en kestä ruuhkia enkä jonoja enkä punaisia valoja. Enkä hitautta =D Silti mä työskentelen äärimmäistä kärsivällisyyttä vaativalla alalla, tekee mulle hyvää.

    Mä en koe olevani varsinaisesti erityisherkkä, ehkä toi ”normaalia herkempi introvertti” on parempi ja selkeämpi ”diagnoosi”. Paitsi etten välttämättä ole introvertti sen enempää kuin ekstroverttikään. Muille ne yliherkkyyttä aiheuttavat asiat on ehkä eri asioita kuin minulle. Mä en ole ADHD. Ainakaan virallisesti. Koska mulla ei ole mitään tarvetta lähteä diagnosoimaan itseäni, eikä muutkaan viralliset tahot ole siihen innostuneet. Mä en tee niillä tiedoilla mitään eivätkä ne siten rajoita mua mitenkään. Toki mä viihdyn ennemmin ihmisten kanssa joista pidän, kuuntelen musiikkia josta pidän, teen asioita joista pidän ennemmin kuin päinvastoin. Kai kaikki niin tekee. Toki mä joskus jopa yritän siedättää itseäni. Mut en mä koe, että mussa on sen enempää vikaa muissa ihmisissä. Vaikka joidenkin mielestä mussa kyllä on, mut sou vot :)

    Mä olen täysin samaa mieltä siitä, että tää yhteiskunta on rakennettu tietynlaisille ihmisille. Siis ihanteena. Kun mä aamuviideltä herään duuniin, kyllä mä usein ihmettelen, et miks me eletään näin. Lapset revitään unisina sängystä ja päivät alkaa vähän persiillään. Mun sisäinen kelloni ei halua herätä ennen seitsemää. Tai ainakaan ennen kuutta. Ei vaikka unen määrä olis enemmän kuin myöhempään herätessä.

    Ja se sosiaalisuus. Se nykyajan ihanne. Miksi kaikkien pitää olla niin sosiaalisia. Ja etenkin kun se nykyään käsitetään usein ihan väärin. Tässä maailmassa ja tässä yhteiskunnassa on paljon eri tehtäviä. Hyvä, että introverteillekin löytyy kolonsa. Miksi sitten pienestä pitäen ihmisiä yritetään asettaa siihen samaan muottiin. Eiköhän meille kaikille ole tilaa sellaisina kuin olemme. Tai siis pitäisi olla. Nykyään on liian monia ihmisiä hyvinvointi-Suomessakin, joille ei ole mitään virkaa eikä paikkaa. Surullista.

    Välittäjäaineiden merkitys on tosiaan varmaan suuri. Mikä sitten johtuu mistäkin. Itse olen huomannut itsessäni (mitä en nuorempana tajunnut), että alkoholi aiheuttaa mulle jälkikäteen melkoisia masennusoireita. Pari päivää hauskanpidon jälkeen maa on myyty. Tällehän on olemassa ihan kemiallinen selitys. Toisiin vaikuttaa voimakkaammin, toisiin vähemmän. Joku lääkitsee esim. masennustaan alkoholilla, joka johtaa syvempään masennukseen. Kierre on valmis. Myös liian rankka treeni ja tiukka ruokavalio alkaa näkyä aika pian myös henkisellä puolella.

    Romaaniako mä tässä kirjoitan =D Joo, eli erityisherkkyyttä tai ei virallisesti tai epävirallisesti, niin ollaan reilusti oma itsemme. Jos joku ei itseään kestä, onneksi nykyään avun saa melkein ”vaivaan” kuin vaivaan. Tai onnettomuudeksi. En mäkään aina itseäni kestä, mutta eihän tässä muutakaan voi =D

  • Monia kysymyksiä heräsi kirjoituksestasi, mutta päällimmäisenä: Miksi kokisit erityisherkkyyden elämää rajoittavaksi tekijäksi?

    Itse olen hyvin sosiaalinen, ja ennen jopa kuvailin itseäni ekstrovertiksi – nykyään ambivertti on ehkä oikeampi määritelmä (jos nyt kaikki aina määritellä pitää). :) Saan virtaa muista ihmisistä, mutta tarvitsen paljon myös omaa tilaa ja aikaa. (Erityis)herkkyydestäni antaisin pois nopean väsymisen ja kroonisen migreenin (jos se nyt siitä johtuu) – ehkä myös häly- ja vilkkuvaloherkkyyden, mutta en missään nimessä empaattisuuttani, tunteellisuuttani, syvällisiä pohdintojani, ilmapiirin (salaman)nopeaa aistimista ym. mielestäni hienoja vahvuuksia, joita HSP-termiin liitetään. Minullakin on ollut dopamiinitasoja nostava lääkitys migreenistä aiheutuneen masennuksen vuoksi. Lääkitys tehosi masennukseen, mutta kaikeksi onneksi ei vienyt herkkyyttäni.

  • Erityisherkkyys ei rajoitu pelkkiin ekstrovertteihin, joten siinä mielessä tämä artikkeli ontuu. Tällä logiikalla myöskään esim. masennusta, kaksisuuntaista mielialahäiriötä, skitsofreenikkoja tai dementikkoja ei ole, koska näissäkin kyseessä on dopamiinin ”häiriötilat ” vaikka kyseiset sairaudet eivät yksin dopamiinin johdosta puhkeakaan. Erityisherkkyys ei toisaalta ole sairaus, vaan yksilön kyky havaita, tunnistaa ja reagoida voimakkaammin erilaisiin asioihin. Esim tunteisiin, sosiaalisiin tilanteisiin jne. Se on yksi pala ihmisen persoonaa, mutta ei määritä koko ihmistä.

  • Hei, minusta tätä uutta ilmiötä on hyvä pohtia eri näkökulmista. Tunnistan itseni HSP-kuvauksista ja saan testeistä HSP-tulokset, olen siis ns. itsediagnosoitu HSP. Olen enemmän intro- kuin ekstrovertti, mutta tuskin ääripään edustaja kuitenkaan. Tässä luetelluista on minulle paljon vieraita asioita: GI-kanavan ongelmat, uniongelmat, hahmotus- ja oppimishäiriöt, lihasjumit ja musiikkimaku. Siksi en ainakaan omalta kohdaltani suoralta kädeltä pysty ajattelemaan näiden kahden asian (HSP ja dopamiiniaineenvaihdunta) olevan ainakaan täysin sama asia.

    Jään mielenkiinnolla seuraamaan keskustelua.

  • Öh… Mikäs mä sitten olen? Kun mulla ollut lapsesta asti dopamiinin liikatuotanto, olen ambivertti, saan nautintoa ja iloa vaikka mistä vähän liikaakin, puhun sekä konkreettisesti että vertauskuvallisesti, tutkin ihmisten kasvoja, uniongelmat tulivat sairauden myötä, olen elämyshakuinen, ei ole ongelmia vasemman ja oikean kanssa, analoginen kello on minulle ihanteellinen, ei ole lihasjumeja, ellen laiminlyö venyttelyä, peitto ei tunnu ahdistavalta, päinvastoin, en kavahda kosketusta, minusta se on ihanaa, vatsaongelmia on vain, jos syön väärin, en kärsi liiasta kuumuudesta, minulla on suht normaali musiikkimaku, tosin hyvin laaja, ennen sairastumista olin energinen ja en väsynyt millään, enkä mene hysterian puolelle tunnemaailmassa ja empatiassa, enkä koe tätä rajoittavaksi tekijäksi, koska nyt tiedän, mistä on kyse – ja kaiken päälle OLEN ERITTÄIN VAHVASTI HSP! Mä olen varmaan sitten mutaatio….

  • Yleensä tykkään teksteistäsi, mutta tällä kertaa en voi olla kanssasi täysin samaa mieltä. Olet varmasti jäljillä noiden välittäjäaineiden kanssa, mutta erityisherkkyys on niin laaja ja yksilöllinen asia, että en usko, että olet pystynyt asiaa tutkimaan niin paljon, että voisit väittää, ettei erityisherkkiä ole. Ja lisäksi en usko, että kukaan, joka ei ole hsp pystyy asiaa täysin edes ymmärtämään. Perustan väitteeni mutuun ja siihen, että oman kokemuksen mukaan jokainen hsp tietää 100% varmasti olevansa hsp.
    Itselläni vastoin kirjoittamaasi ei ole esim. lihasjumeja tai erilainen musiikkimaku, myös GI-kanavan oireet ja hahmotushäiritö ovat lieviä, jos niitä on ollenkaan.
    Itse koen hsp:n ominaisuutena, joka on tärkeä osa minua. Joskus se voi ärsyttää, mutta enimmäkseen ei, nyt kun asian kanssa on sinut. Päinvastoin erityisherkkyys on rikkaus <3 Silti en halua olla mitenkään erityinen, vaikka olenkin hsp. Se on ominaisuus minussa, hermoston herkkyys reagoida ja prosessoida asioita syvällisesti, lyhyesti sanottuna.
    Ja lisäksi minulla on dopaa buustaava lääke käytössä, mutta introverttinä minusta ei ole tullut itsetuhoisia, se on vain lisännyt jaksamistani (koska minulla on seid/cfs).
    Jos aihe edelleen kiinnostaa, löytyy kirjallisuutta jo paljon.
    Saat varmasti kirjoitukseesi paljon kommentteja myös :)

    • Edelleen pakko jatkaa ja tarkentaa, tekstissäsi on niin paljon asiaa. Stressiherkkyys ja herkkäunisuus löytyy, hahmotuksessa on jonkin verran haastetta (palapelit, suuntavaisto, jos ei keskity), lihasjumeja vähän hartioissa (johtuu seid/cfs-lääkärin mukaan sidekidoksen löysyydestä ja verenpaineen säätelyn häiriöstä, keho ei jaksa pitää itseään pystyssä), matemaattisesti tunnen olevani hyvä, eikä muita kuvaamiasi oppimisongelmia löydy, aistiärsykkeitä ei ole juurikaan, paitsi ääri kuuma/kylmä ei tunnu hyvältä, musiikkimaku on laaja, mutta en pidä nimenomaan metallista tai klassisesta musiikista, väsymys tulee helpommin, mutta johtuu suurelta osin seid:stä, tunnereaktiot/empatia on vahvaa, mutta ei hysteeristä.
      Edelleen ajattelen, että olet jäljillä, mutta pohdi asiaa vielä lisää :) Ja kirjoita uudestaan.
      Kun itse ehkä noin 5 vuotta sitten luin erityisherkkyydestä, tuntui kuin olisin tullut kotiin. Näin olen kuullut monen muunkin erityisherkät sanovan. Ehkä tämä kertoo sinulle jotain.
      Niin tai näin, tärkeintä on, että asiasta puhutaan, muutkin hsp:t voivat ”päästä kotiin”, johtuu sitten reagointimme dopa-aineenvaihdunnassa tai herkästä hermostosta.

  • Kiitos kaikista tähän saakka tulleista kommenteista. Vastaan tähän kaikille yleisesti.

    Olen tutustunut aiheeseen ja lukenut siitä kirjallisuutta. Kun kuulin aikanaan termin olemassaolosta, niin pintapuolisen tutustumisen perusteella luulin että lapseni on erityisherkkä. Mutta ei ole. En ole vain yksinkertaisesti ole vakuuttunut että erityisherkkiä ihmisiä olisi olemassa.

    Se, että minä en usko erityisherkkyyteen on vain yhden ihmisen mielipide, ei fakta. Älkää antako epäilyjen horjuttaa omaa uskomustanne vaan ottakaa teksti haasteena, ei uhkana. Voi hyvinkin olla että olen väärässä. Teoriassani on myös aukkoja, mutta niin on lähes kaikissa teorioissa mitä erilaisista asioista on esitetty.

    Niin, tämä on vain teoria. Enkä edes provosoinut. Miksi asia menee tunteisiin jos olette varmoja itsestänne? Sitä voisi kukin kysyä itseltään, että miksi usko itseensä horjuu jos se horjuu.

    Mitä tulee erityisherkkiin ekstrovertteihin, niin jos uskoo teoriaani niin niitä ei ole, koska erityisherkkyyttä ei sen mukaan ole alun alkaenkaan olemassa. Kuten ei ole erityisherkkiä introverttejakaan. On vain introvertteja ja ekstrovertteja. Jos taas uskoo erityisherkkyyteen, niin silloin asia on selitettävissä eri introvertti- ja ekstrovertti-ominaisuuksien dominansseilla.

    En koe erityisherkkyyttä sairautena mutta koen termin negatiivisena. Minun mielestäni erityisiä ihmisiä ei ole olemassakaan, vaan olemme kaikki omalla tavalla erityisiä yksilöitä. Siksi tällainen luokittelu on rajaavaa ja epäloogista. Erityisherkkänä oleminen olisi minulle yhteiskunnallisesti elämää rajaavaa ja käsitteenä itsessään tekisi minusta sellaisen jonka pitäisi selitellä olemassaoloaan muille, omasta mielestään normaaleille ihmisille.

    Kuten itsekin asian ilmaisette, erityisherkkyys on ominaisuus. Miksi siitä pitää tehdä erityistä? Olen siinä uskossa, että länsimaalaiset näkevät elämän janana jolla on alku ja päätepiste. Afrikkalaiset (ainakin osa) sen sijaan näkevät elämän spiraalina joka kasvaa elämän edetessä. Onko Afrikassa erityisherkkiä? Minä koen, että niin sanotut erityisherkät ovat vain osa tätä ihmiskunnan normaalia diversiteettiä, joista on valtavirran urautumisen takia vain tehty erilaisia ihmisiä. Ehkä Afrikassa ei ole erityisherkkiä koska ne ovat osa heimoa; näkijöitä, tietäjiä, kokijoita. Tai ehkä siellä on kun valkoinen mies on päässyt sinne diagnosoimaan.

    En minä sanoisi lapsellakaan että sinusta voi tulla mitä vain. Koska kaikista ei vain yksinkertaisesti pysty tulemaan ihan mitä vain. Miksi aikuiset pitäisi luokitella erityiseksi? Jos olisin erityisherkkä, niin hyväksyisin sen että kuulun käytökseltäni ja ominaisuuksiltani johonkin lokeroon. Entäs kun uskon siihen, että aika ja ympäristö muovaamat meitä koko ajan, ja elämä ei todellakaan ole jana vaan versoava spiraali? Tällä luokittelulla koteloisin itseni ehkä pysyvästi olemaan tietynlainen.

    Ja sehän rajoittaisi elämää. Jos muuttaisin ulkomaille erilaiseen kulttuuriin ja kaikki olisivat siellä samanlaisia kuin minä, niin en olisikaan enää erityisherkkä. Entäs sitten? Hajoaisiko identiteettini?

    Luettelemastani listasta ei ollut tarkoitus poimia kaikkia piirteitä. Niitä joko esiintyy tai sitten ei. Nimimerkille Jonnu tiedoksi, että olet aivan normaali ihminen ja erityisherkkyyden lisäksi olen eri mieltä kanssasi vain venyttelyn tarpeellisuudesta.

    Huomioikaa, että HSP on jonkun muun keksimä termi. Kieltäydytte pitämästä erityisherkkyyttä sairautena, mutta hyväksytte sen että joku toinen on määritellyt teidät? Miettikää vaikka gluteeniyliherkkyyttä. Kun se mukamas todettiin tutkimuksissa, gluteeniyliherkkiä ihmisiä oli yhtäkkiä miljoonia. Kun saman tutkijaryhmän toimesta joka totesi herkkyyden alunperinkin todettiin että gluteeniyliherkkyyttä ei ole, niin iso osa muuttui takaisin ”normaaleiksi”.

    Mitä minä haluan sanoa on se, että te kaikki olette täysin normaaleja ihmisiä ilman mitään erityis-etuliitettä. HSP-diagnoosi luokittelee ihmisen väkisin vaikka sitä ei haluaisi. Totta kai erityisherkkä tietää olevansa 100% erityisherkkä, koska jokainen tarvitsee käytökselleen selityksen. Lähtökohtaisesti ollaan mielestäni jo väärillä raiteilla jos muille tarvitsee selittää omia oikkujaan. Se, että joku on epätietoinen ja etsii selitystä ns. oireilleen kertoo vain siitä, että länsimainen yhteiskunta on pyörinyt liian pitkään ihmistyyppiluokittelun ympärillä.

    Olisi eri asia jos erityisherkkyys olisi sairaus. Mutta kun se ei ole. Se, että pystyy suuriin tunteisiin on vain ja ainoastaan hyvä asia. Älkää missään nimessä antako sitä pois.

    Minä ymmärrän kyllä teitä kaikkia. Ja kunnioitan sitä kuinka te asiaan suhtaudutte. Pohtikaa te sitä kuinka minä asiaan suhtaudun :)

    • Kiitos, kun vastasit! Itse en koe tekstiä uhkaavana, vaan erittäin mielenkiintoisena ja hienoa on nimenomaan se, että et provosoi ja roiski miten sattuu.
      Olen kanssasi samaa mieltä, niinkuin varmasti suurin osa, terminä erityisherkkyys on huono. Emme ole sen erityisempiä kuin muutkaan. Suomessa vain ei ole sellaista sanaa, joka kuvaisi asiaa.
      Jos muuttaisin maahan, joka olisi täynnä erityisherkkiä, identiteettini ei hajoaisi, vaan olisi elämäni helppoa, toinen hsp ymmärtää toista puolesta lauseesta. Mutta elämä voisi ehkä olla ajoittain tylsääkin, kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan.
      En näe ominaisuuttani oikkuina, mutta erityisherkkyyden selittäminen toisille auttaa meitä kaikkia: minulla on helpompaa kun saan olla oma itseni, sinulla on helpompaa kun tiedät, miltä minusta tuntuu.
      Kiitos ymmärryksestä ja asiallisesta kirjoituksesta!

    • Hihii,

      kysymyksesi ”Miksi asia menee tunteisiin jos olette varmoja itsestänne?” on paradoksaalinen. Juuri erityisherkkyyden vuoksi se menee tunteisiin.

      Itse olen todella vahvasti HSP ja bloggaankin aiheesta, mutta en lähes koskaan käytä nimitystä ”erityisherkkyys”. Se on mielestäni huono suomennos juurikin siksi, kun ei meissä ole mitään sen erityisempää kuin muissakaan yksilöissä. ”Erityisherkkä” kalskahtaa negatiiviselta, mitä HSP ei mitenkään ole. Se vain on ja auttaa sen itsessään tunnistavia elämään omien ominaisuuksiensa kanssa, mitkä usein ovat ristiriidassa nykypäivän menon ja meiningin kanssa.

      Pus!

    • ”Se, että joku on epätietoinen ja etsii selitystä ns. oireilleen kertoo vain siitä, että länsimainen yhteiskunta on pyörinyt liian pitkään ihmistyyppiluokittelun ympärillä.”

      Tai siitä, että länsimainen yhteiskunta pyörii liikaa kovien arvojen ja suorittamisen ympärillä?

      Eihän erityisherkkyys -sana saa meitä tuntemaan itseämme oudoksi ja erilaiseksi, vaan se tunne on ollut olemassa jo ennen mitään tällaista termiä. Ymmärrän, että vierastat ”erityis” -sanan käyttöä. En minäkään siitä pidä. Parempi suomennos olisi keskimääräistä herkempi. Itse ymmärrän asian niin, että on luonnollista ja tervettä, että eri herkkyyksillä varustettuja ihmisiä on olemassa. Tässä kulttuurissa kuitenkin kaikkien pitäisi olla siellä kovemmassa päässä tai ainakin keskivaiheilla. Erityisherkkyydestä puhuminen muistuttaa, että on myös toisessa ääripäässä olevia, itse asiassa yllättävän paljon, ja heilläkin on roolinsa ja panoksensa ihmisten keskuudessa. Kuten kirjoitit, ”tietäjiä ja näkijöitä”, tosin tässä kulttuurissa ehkä jotain muuta. Visionäärjeä, hoivaajia…? Herkkyydestä ei ole mitään hyötyä kellekään, jos sitä vain yritetään opettaa pois. Jos jokaista kannustetaan löytämään omempi olemuksensa, myös herkkyydestä voi löytyä yllättäviä voimavaroja. Tämä on oma kokemukseni. Kärsin herkkyydestä tasan siihen asti, kun en osannut toimia sen kanssa. Hassua kyllä, erityisherkkyyden ”löytäminen” on muuttanut minun herkkyyteni normaaliksi, siedettäväksi, jopa iloittavaksi asiaksi. :)

  • Voisitko kertoa mihin sairauteen käytät sitä dopamiiniin vaikuttavaa lääkettä?

    • En sairauteen vaan koko elämän kestäneeseen unihäiriöön. 35 vuotta meni enemmän tai vähemmän huonoissa unissa ja univaje johti lopulta lievään aivovaurioon. Lääke on pramipeksoli ja se normalisoi unet välittömästi. Toki siinä sivussa muuttui hieman luonne.

  • Hmm.. Mielenkiintoista. Erittäin mielenkiintoista! Sait minutkin ihan ajattelemaan asiaa hieman syvemmälle ja pidemmälle.. Tämä HSP on ollut aika uusi ”juttu” itsellekkin ja joutunut ihan kunnolla miettimään, olenko OIKEASTI muka semmoinen? (Synnynnäinen, n.97% Introvertti) < ja tuon termin, olen kuullut aina ja se ihan yksinään selittää omaa ajatus-, tuntemus- ja kokemus-maailmaani enemmän kuin tarpeeksi! :) mutta, mutta.. Etenkin nuo välittäjäaine-asiat saivat todella kiinnostumaan ja tarttumaan tähän aiheeseen.. Kiitos tästä!
    – Introvertti, joka sairastui MS-tautiin 4 vuotta sitten.

  • Niin no, mä oon ekstrovertti, erittäin hooäspee, sun listasta vain yksi osuu, eli tässä heti vastarannankiiski sun olettamuksille.
    Mut ei se multa tosiaan oo pois, jos tuota mieltä olet :D

  • Kolmen sensorisesti sensitiivisen lapsen äitinä ja itsekin samanlaisena väitän, että olet nyt laittanut puurot ja vellit sekaisin.

    Psykologiassa termit intovertti ja ekstrovertti ovat jo kauan sitten unohdettu, sillä ne eivät ole kovin kuvaavia. Toisaalta herkkyyttä kuvailevia perusteoksia ei listassasi ole lainkaan eli vaikuttaa, ettet ole vielä kovin pitkälle ehtinyt itsesi tutkiskelussa. Hyvää elämän mittaista tutkimusmatkaa sinulle nuori mies!

    Lisää kommenttejani löydät täältä:
    https://wordpress.com/post/hspmamma.wordpress.com/343

    • Näin 37-vuotiaana, masennuksen, lievän aivovaurion, elämän mittaisen unihäiriön ja yhden loppuunpalamisen läpikäyneenä, noin 500 opintopistettä terveyteen ja lääketieteeseen liittyviä opintoja aikuisiällä suorittaneena sekä kahden normaalin, mutta hyvin erilaisen ja tiettyjä vaatimuksia asettavan lapsen isänä olen hieman eri mieltä.

      Mutta kiitos silti!

  • Listastasi puuttuu erityisherkkyyttä (highly sensitive personality) parhaiten kuvaavat ominaisuudet, jotka ovat

    – vivahteiden ja yksityiskohtien tarkka havainnointi
    – asioiden syvällinen prosessointi
    – empatia ja toisten tunteiden poimiminen, voimakas eläytyminen
    – tarkkaavaisuus ja varovaisuus uusissa tilanteissa

    Erityisherkkien aivoja on tutkittu ja alustavasti havaittu koetilanteissa eri aivoalueiden aktivoitumista kuin ei-erityisherkillä. Ihmisistä ja muistakin lajeista tietty osuus, noin 15-20% reagoi selvästi herkemmin ympäristön muutoksiin. Herkästi reagoivat voivat olla myös ekstrovertteja. Tämä ei ole mikään oman aikamme psykologisoinnin tuotos, vaan ihan perusjuttu selviytymisen kannalta. Ryhmässä osan täytyy herätä yöllisiin rasahduksiin, mutta suurimman osan ei pidä.

    Minusta nuo luettelemasi oireet ovat seurausta pitkäkestoisesta stressistä, joka tietty vaikuttaa myös välittäjäaineisiin. Erityisherkillä ja introverteilla on suurempi alttius ylikuormittua ja stressaantua, mutta se ei tarkoita, että stressioireet olisivat ihmisen persoonan määrittäjiä. Erityisherkkyyttä ja introversiota on myös ilman kuvattuja oireita. Stressi ja oireet selittyvät monilla asioilla, kuten ympäristötekijöillä, joihin herkempi tietysti myös reagoi herkemmin.

    Elaine Aronin herkkyystutkimuksissa havaittiin, että kannustavassa ja turvallisessa ympäristössä varttuneista herkistä lapsista kasvoi aikuisena poikkeuksellisen terveitä ja menestyviä (siis verrattuna vähemmän herkkiin), kun taas raskaan lapsuuden kokeneilla erityisherkillä oli normiherkkiin verrattuna suurempi riski sairastua mm. masennukseen. Ympäristö siis vaikuttaa erityisherkkiin enemmän sekä hyvässä että pahassa. Nuo krooniset stressioireet eivät ole mitään synnynnäisiä piirteitä.

    Jäin miettimään tuota, kun karsastat sanaa erityisherkkä, mutta kuitenkin itsekin tarjoat tilalle ilmaisua ”normaalia herkempi”. Sitähän erityisherkkyys juuri on, normaalia keskimääräistä herkempi.

    • Ensinnäkin, listani ei ollut tarkoituskaan olla kattava, joten sieltä ei kannata hakemalla hakea puutteita. Toisekseen, dopamiini on vain yksi välittäjäaine. Sen lisäksi, että sen metaboliaan vaikuttavat monet tekijät, monet muutkin välittäjäaineet ovat osallisena hermoston toiminnassa. Aivoista ei voida kovinkaan usein sanoa varmaksi mitään sellaista, että X-muuttuja vaikuttaisi vain ehdottomasti Y-muuttujaan.

      Tsekkasin nopeasti, että Elaine Aron on kirjoittanut varmaan toistakymmentä kirjaa aiheesta. Miksi ei yksi kunnollinen riitä? Elaine tekee tällä selvästi bisnestä ja siksi hänen omat tutkimuksensa ovat puolueellisia. Tämä on vähä sama asia kun lääkeyhtiöitä kritisoidaan siitä että ne julkaisevat vain tutkimuksia jotka tukevat lääkkeiden käyttöä. Mistä me tiedämme kuinka monta tutkimusta Elaine on jättänyt julkaisematta?

      HSP:n selvittämiseen tunnutaan käytettävän ainakin jonkin verran kyselytutkimuksia. Nämä ovat ongelmallisia eikä niiden avulla saada koskaan luotettavia tuloksia, koska eri ihmiset ajattelevat ja käsittelevät asioita eri tavalla. Siksi kyselyn perusteella tehdyssä tutkimuksessa on suuri virhetulkinnan mahdollisuus. Lisäksi ihmiset jotka ovat jo itsensä usein ennen kyselyä jossain määrin diagnosoineet ns. erityisherkiksi, jolloin tutkimusasetelma on lähtökohtaisesti vääristynyt.

      Mitä tulee tuohon aivojen aktivoitumiseen, niin löysin tutkimuksen johon luultavasti viittaat. Sielläkin on ollut mukana Elaine itse, joten tutkimus ei vaikuta puolueettomalta. Tutkimus ei lisäksi vaikuta satunnaistetulta, ja koska tutkittavat on haettu esim. lehti-ilmoitusten perusteella, niin lähtökohtaisesti voimme olettaa että tutkittavat ovat tienneet että tutkitaan HSP:ta. Tutkimuksessa on ollut vain 18 ihmistä, joten otos on niin pieni että se ei kerro mitään.

      Mitä taas tulee tuohon aivojen kuvantamiseen, niin sen tulkinta on hyvin vaikeaa vaikka olisi ammattilainen, koska aivoissa tapahtuu niin paljon koko ajan. Aivoaktiivisuuden vaihteluja on saatu fMRI-skannerissa jopa kuolleelta lohelta. Lisäksi fMRI-skannerilla ei voi edes mitata aivotoimintaa, vaan tutkia aivoissa tapahtuneita muutoksia kokeen A ja B välillä.

      Onko kyseisessä tutkimuksessa muuten huomioitu kohina? Onko tehty tarvittavat matemaattiset korjaukset? Onko edes ymmärretty mitä on tutkittu? Liian paljon avoimia kysymyksiä ja tulkinnan varaa, että tästä pystyisi päättelemään yhtään mitään. Tutkijat muuten itse sanovat yhteenvedossa, että HSP:n aivot saattavat aktivoitua enemmän, mutta eivät edes alustavasti sano että aktivoituvat.

      Mihin perustuu tuo mainitsemasi luku 15-20 prosenttia? Onko se vain arvio? Minäkin voin arvioida, että 100% reagoi herkemmin ympäristön muutoksiin kun tilanne on sopiva.

      Siis, miksi juuri kukaan muu ei tunnu kirjoittavan (tai juurikaan tutkivan) erityisherkkyydestä kuin Elaine itse? Tämä vaikuttaa vain entistä enemmän siltä, että täysin normaalien ihmisten tuntemuksilla tehdään vain bisnestä.

      • On totta, että tutkimukset ovat alustavia, eivätkä kerro mitään varmasti. Kyse on enemmän hypoteesista kuin faktasta. Tuo 15-20% perustuu kyselytutkimuksiin, mutta myös joihinkin eläintutkimuksiin joista en nyt tähän hätään löytänyt tarkempaa lähdettä.
        Kysely on aina epätarkka, mutta psykologiassa monesti ainoa vaihtoehto tai ainakin se, mistä lähdetään liikkeelle. Erityisherkkyys”testi” on mielestäni sinänsä aika huuhaata, kysymykset ympäripyöreitä. Kuitenkin mielenkiintoista on se, että suurin osa on kyselyn perusteella ollut jommassa kummassa ääripäässä (joko todella korkeat tai todella matalat pisteet), kun voisi olettaa suurimman osan olevan jossain keskivaiheilla. Ehkä siis jollain tavalla kysytyt asiat korreloivat keskenään.

        No, olen aiemminkin sanonut, että minulle ei ole väliä onko erityisherkkyys ”totta”, tai onko se teoriana aukoton. Tärkeintä on, että siinä on osuttu johonkin hyvin olennaiseen joka selittää sellaista, mitä mikään muu ei selitä. Oivalluksesta on ollut minulle hyötyä työssäni ja henk.koht elämässä, ja tiedän monien psykoterapeuttien ja psykologien olevan samaa mieltä.
        Ja niin aihetta pitäisikin käsitellä: itseymmärryksen tukena, ei leimana tai diagnoosina.

        Tavallaan on itsestään selvää, että jotkut ovat herkkiä, mutta mitä kaikkea siihen herkkyyteen kuuluu ja miksi se aiheuttaa ahdistusta – nämä ovat huomionarvoisia asioita. Nostan Aronille hattua siinä, että hän on pyrkinyt nimen omaan normalisoimaan piirrettä, ei medikalisoimaan. On puhunut paljon siitä, että herkkien ei tulisi vain yrittää sopeutua heille sopimattomaan elämäntapaan ja yhteiskuntaan hiljaa kärsien. Voi elää toisinkin. Ja se on myös tärkeä huomio, että herkkyys ei aiheuta vain haasteita, vaan tuo myös voimavaroja.

        Samankaltaisia piirteitähän on tutkittu paljonkin, mutta Elaine Aron on antanut niille positiivisemman, voimavarakeskeisemmän sävyn. Esim. ujouden tai estyneisyyden sijaan hän puhuu herkkyydestä.

  • Aika mielenkiintoinen kirjoitus, jota jäin kyllä pohtimaan. Eikä minulla löydy oikeen hyviä perusteluja väitellä vastaankaan..

  • Hei!

    Jos henkilö tunnistaa itsessään suurimman osan mainitsemistasi oireista, ja epäilee niiden liittyvän dopamiiniin, miten edetä? Mitä sanoa lääkärille tai mitä testejä pyytää? Vai onko esim. netti- tai luontaistuotekaupoista saatavissa valmisteita, joita voisi turvallisesti itse kokeilla? Kaikkein kipeimmin haen ratkaisua herkkäunisuuteen.
    Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä!

    • Hei,

      Dopamiinia tai esim. prolaktiinia ei yleensä saa standardina testattua, mutta lääkärin kanssa kannattaa keskustella oireistosta. Usein esim. dopamiiniin liittyvissä tapauksissa oireet ovat suhteellisen selvät. Suosittelen googlaamaan Bravermanin testin ja miettimään esimerkiksi sitä kautta ratkaisua ongelmaan. Dopamiinipuutoksen voi toki kokeilla esim. kotona siirtymällä ruokavalioon joka sisältää dopamiinin esiasteita. Myös esim. DLPA-valmiste (+B6-vitamiini boosterina) on kokeilemisen arvoinen. Usein vitamiineilla ja ruoalla saadaan vain väliaikainen vaikutus jos luonnollinen vajaus on reilu, mutta tämä antaa suuntaa lääkärille mahdollista lääkekokeilua varten. DLPA on aminohappo jota voi turvallisesti kokeilla ellei ole mitään mielialalääkkeitä.

Kommentointi on suljettu.